SDP:n puoluekokous niittaa kannan rajaturvallisuuslakiin ja velkajarruun
SDP:n puoluekokous kokoontuu Tampereelle päättämään poliittisesta ohjelmasta tuleville vuosille sekä valitsemaan puoluejohdon. Tampere-talossa lauantaina alkavaan kolmipäiväiseen kokoukseen on tulossa 500 kokousedustajaa.
Puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi ennakoi, että eniten puoluekokousedustajia puhututtavat poliittiseen ohjelmaan tehdyt muutokset, talouspoliittinen ja turvallisuuspoliittinen linja yleisesti, velkajarru sekä osa henkilövalinnoista.
Esimerkiksi rajaturvallisuuslaki saattaa hänen mukaansa yhä herättää keskustelua.
– Rajaturvallisuuslakiin on nyt otettu selkeästi myönteinen kanta ohjelmassa. Tiedossa ei ole, että turvallisuustilanne itärajalla olisi muuttunut mihinkään, Näkkäläjärvi sanoo STT:lle.
Käännytyslaiksikin kutsuttua rajaturvallisuuslakia vastaan on ollut kuusi edustajaa SDP:n eduskuntaryhmästä, muun muassa varapuheenjohtaja Nasima Razmyar, ja se on jakanut myös kenttää.
Rajaturvallisuuslain lisäksi velkajarrusta on nyt kirjattu SDP:n ohjelmaan selkeän myönteinen kanta.
– Ne ovat konkreettiset isoimmat muutokset, mutta ei yllättävät, koska eduskuntaryhmässä on jo myönteinen kanta otettu molempiin. Molempiin on puolueessa eriäviä näkökulmia ja niistä keskustellaan. Demokratiassa enemmistön kanta tulee voimaan, Näkkäläjärvi sanoo.
Eduskuntaryhmien yhdessä sopima tavoite on, että julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä. Vain vasemmistoliitto jäi sovun ulkopuolelle.
Suurena puolueena SDP:stä löytyy nykyiseen talouslinjaan tyytymättömiä. Puoluekokoukseen on muun muassa jätetty aloite, jossa vaaditaan velkajarrusovusta irtautumista.
Puoluehallitus esittää puoluekokoukselle, että aloite hylätään. Se ei kannata eduskuntaryhmien yhdessä parlamentaarisesti hyväksymästä sovusta irtautumista.
– SDP:n tehtävä on varmistaa parlamentaarisessa työssä, että velkaantumisen hillintä toteutetaan sosiaalisesti kestävällä tavalla, eikä niin, että peruspalvelut, koulutus tai heikoimmassa asemassa olevien turva vaarantuvat, puoluehallitus linjaa.
Puoluekokousaloitteita on 538 ja niissä korostuu erityisesti työmarkkina- ja työelämäkysymykset.
Aiemmin myös hyvinvointialueiden verotusoikeuden valmistelu oli pitkän aikavälin tavoitteena SDP:n ohjelmassa, mutta enää sitä ei ole mainittu ollenkaan.
– Se otettiin pois kokonaan, koska ei kaikkia kielteisiä kantoja kirjata ohjelmaan. Puoluehallitus on kuitenkin linjannut yhden puoluekokousaloitteen vastauksessa selkeästi, että SDP ei kannata maakuntaveron käyttöönottoa, Näkkäläjärvi sanoo.
Henkilövalinnoissa jännitys tiivistynee tällä kertaa varapuheenjohtajavaalissa, joka käydään sunnuntaina.
Kolmen varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelevat Jani Kokko, 38, Muuramesta, Niina Malm, 44, Imatralta, Pinja Perholehto, 29, Hyvinkäältä, Nasima Razmyar, 41, Helsingistä ja Juha Viitala, 49, Raumalta.
Razmyarin lisäksi Malm on istuva varapuheenjohtaja. Muut kolme ehdokasta ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia.
Puheenjohtaja Antti Lindtmanille ei ilmaantunut haastajia määräaikaan mennessä, joten hän jatkaa. Myös Näkkäläjärvi jatkanee puoluesihteerinä ilman viime hetken haastajia.