Kutsuuko vai karkottaako Suomi?
Maamme houkuttelevuus kansainvälisten osaajien silmissä on jopa romahtanut. Rujo keskusteluilmapiiri ja rajoittamista painottavat toimet hallituksen maahanmuuttopolitiikassa näkyvät jo eri mittauksissa.
Kesällä julkaistiin Tekniikan akateemisten ja Insinööriliiton tekemä kysely, jossa vain noin puolet vastaajista oli halukkaita suosittelemaan Suomeen muuttoa muille ulkomaalaisille. Vastaajat olivat pääosin juuri heitä, joita Suomeen toivotaan: jo vuosia täällä asuneita, vakituisessa työsuhteessa olevia asiantuntijoita.
Hallituksen suunnitelma rajoittaa työperusteisella oleskeluluvalla olevien aikaa etsiä uusi työ on aiheuttanut suurta pelkoa ja mainehaittaa. Tilannetta ei ole pelastanut se, että joidenkin poikkeusryhmien kohdalla etsikkoaikaa on pidennetty esityksessä kolmesta kuuteen kuukauteen.
Tulkinta on ollut, että kaikkien ulkomaalaisten maasta poistamista tehostetaan. Tallainen tulkinta miellyttänee ainakin osaa hallituksesta, siksikin syntynyttä lommoa on vaikea oikaista.
Kansainvälinen maine on nopeampi menettää kuin saavuttaa.
Kansainvälisillä rekrytointimarkkinoilla kilpailu parhaista on kovaa ja huono kello kuuluu kauas. Hallitukselta olisi viisautta kuulla elinkeinoelämän antama murskaava palaute ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet Suomen kansainvälisen maineen vakauttamiseksi.
Työperäinen maahanmuutto toimii nyt sen sijaan hallituksen sisällä erottavana kysymyksenä.
Varsinainen kansallinen häpeätahra on ollut thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohtelu Suomessa.
Kansainvälisten osaajien ja marjanpoimijoiden kohtelulla on yhteinen peruspohja: miten Suomi suhtautuu tarvitsemiinsa ulkomaalaisiin työntekijöihin.
Pari marja-alan suurta toimijaa on joutunut oikeuteen ihmiskauppaan rinnastetuista työoloista. Suomalainen marjateollisuus ei voi perustua köyhien, höynäytettyjen thaimaalaisten riistoon. Vain kestävästi poimituilla marjoilla voi olla tulevaisuutta ja makua.
Marjasaagan surullisempia piirteitä on se, miten epäeettinen ja suorastaan laiton toiminta saattoi jatkua niin kauan. Tätäkin nyt mietittäneen kokonaisuuteen liittyvässä lahjontaoikeudenkäynnissä.
Suomi tarvitsee uusia tekijöitä maailmalta monenlaisiin eri tehtäviin ja kaikki nämä tekijät ansaitsevat tunnustuksen ja turvan työlleen.
Suomalaiseen työkulttuuriin marjametsissä, etnisissä ravintoloissa tai muuallakaan ei kuulu katteettomilla lupauksilla huijaaminen tai raataminen ilman säällisiä lepo – ja ansaintamahdollisuuksia.
Suomeen asettuneen kansainvälisen työntekijän on puolestaan välttämätöntä saada riittävä aika uuden työn etsimiseen työttömyyden kohdatessa. Sitoutuminen työhön ja perheen mahdollisuus kotoutumiseen heikkenee ilman pitkäjänteistä näkyä tulevaisuudesta Suomessa.
Suomi tarvitsee uusia tekijöitä maailmalta monenlaisiin eri tehtäviin ja kaikki nämä tekijät ansaitsevat tunnustuksen ja turvan työlleen. Paitsi että se on inhimillisesti oikein, se on myös oma etumme.
Työvoimaa kaipaaville työnantajille vielä haaste: uusia tekijöitä olisi jo kovinkin lähellä, aina ei tarvitse katsoa vain kauas.
Suomessa on suuri määrä kansainvälisiä opiskelijoita, joille harjoittelu- ja työpaikkojen saaminen on edelleen kohtuuttoman vaikeaa. Tässä sokeudessa suomalaisten työnantajien pitää katsoa itseään peiliin.