Ensin kuoli kuningas, sitten prinsessa ja nyt myös kuninkaallinen koira
Norjassa on surtu lyhyen ajan sisällä kahden kuninkaallisen hahmon kuolemaa. Kuningas Harald menehtyi elokuun lopussa 89-vuotiaana. Pari päivää hänen hautajaistensa jälkeen menehtyi myös sisko, prinsessa Astrid.
Nyt myös Astridin koira on kuollut, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Prinsessa Astridin chihuahua tunnettiin nimellä Wilma. Koira tuli norjalaisille tutuksi lukemattomista tilaisuuksista, joissa Astrid piti lemmikkiään sylissään.
NRK:n mukaan Wilma kuoli muutama päivä omistajansa jälkeen. Hän asui loppuaikoinaan Astridin lapsen luona.
– Wilma nukkui rauhallisesti pois muutama päivä prinsessa Astridin poismenon jälkeen siellä, missä se tunsi olonsa kaikkein mukavimmaksi, Norjan hovista kerrottiin NRK:lle.
Wilma oli koiraksi jo melko vanha: 12-vuotias. Hovin mukaan koira oli sairastellut jo jonkin aikaa.
Prinsessa Astrid tunnettiin hyvin lämpimästä suhtautumisestaan koiriin. Wilman hän hankki muutama vuosi sitten eläinsuojeluyhdistykseltä.
Astrid oli kuollessaan 94-vuotias. Hänet siunattiin haudan lepoon keskiviikkona Oslossa.