Keskusta ryhtyi tuumasta toimeen

Keskusta ryhtyi tuumasta toimeen ja julkaisi oman Lähimalli-paperin. Se lupaa valtaa ihmisille ja voimaa alueille. Retorisesti käsite ”lähimalli” on hyvä. Ja vaikka paperi ei yritäkään avata tarkemmin, mitä esityksellä lopulta halutaan ajaa, niin hyvä kaikkine ohilyönteineekin, että esitys on ilmoille heitetty.

Lähimallin ajatus koota alueellinen hallinto maakunnittain on ikivanha keskustan tavoite. Vuoden 1993 maakuntauudistuksessa päästiin asiassa vain puolitiehen. Maakuntien kannalta tärkeä ”aluekehitysvastuu” siirrettiin valtion keskushallinnosta maakuntien liittojen käsiin. Siellä päätösvalta nojaa peruskuntiin.

Vanhassa mallissa alueiden tahdon muodostivat viime kädessä Helsingin hallinnon maakuntiin lähettämät valtion virkamiehet.   

Nykyisenkin mallin aikaan saaminen oli kokoomukselle tuskainen rasti. Niin oli demareillekin, puhumattakaan, että kumpikaan olisi ollut valmis maakuntaitsehallintoon.

Aidolla itsehallinnolla on kolme tunnuspiirrettä: suorilla vaaleilla valittava päätöksentekoelin, verotusoikeus toimintansa rahoittamiseen sekä itsenäinen toimivalta ja tehtävät. Siihen ei ole päästy myöhemminkään. Uudet, epäonnistuneet hyvinvointialueet ovat itsehallinnon epäonnistunut irvikuva.

Euroopasta ei hevin löydy sellaisia itsehallinnollisia alueita, joilla ei olisi verotusoikeutta. Ainoa likipitäen tällainen alue on Ahvenanmaa, jonka hallinolla on oma erityinen historia. Sielläkin valtio kerää verot, mutta palauttaa ne tietyin monimutkaisin perustein Ahvenanmaalle.    

Jos keskusta aikoo nyt rakentaa sellaisen lähimallin, joka olisi lähellä itsehallintoa, kaikki tuki sille. Mutta maakuntahallinto ilman verotusoikeutta ja luottamus siihen, että ”me voidaan päättää asioista ja kyllä Helsingin hallinto maksaa viulut”, on ylirohkea.   

Keskustan esitystä keskushallinnon uudistamiseksi en pidä kannatettavana. Toteutuessaan kaiken vallan kokoaminen yhteen ministeriöön merkitsisi hallinnon keskittymistä, vähentäisi päätöksenteon poliittista vastuuta, lisäisi virkamiesvaltaa ja kaventaisi kansanvaltaa.

Kaiken lisäksi ajatus, että lähimalli siirtäisi kymmenet (keskus)virastot yhden suurministeriön alle, olisi byrokratian huippu. Virastojen tekevät alaansa koskevia tutkimuksia, selvityksiä ja palvelevat asiantuntijuudellaan poliittista järjestelmää olemalla kuitenkin riippumattomia asiantuntijaelimiä eivätkä osa poliittista hallintoa.

Väite, että Ruotsissa olisi yhden ministeriön keskushallinto, ei pidä paikkaansa. Ruotsissa poliittinen vastuu on hajautettu enimmillään 12:een täysin erilliseen ministeriöön. Hallintoa avustavaa koneistoa hoitaa yhteinen Regeringskansliet. Tästä meilläkin voisi ottaa vähän oppia.

Ruotsissa pääministeri koordinoi omien vastuidensa ohella koko hallituksen toimintaa. Näinhän meilläkin tapahtuu.