Kaikessa ei kannata ottaa mallia Ruotsista
Ruotsissa käytiin tuttuun tapaan päällekkäin kolmet vaalit: eduskuntaan, maakuntaan ja kuntiin valittiin edustajat samassa vaalitoimituksessa. Suurin julkinen mielenkiinto on kohdistunut ensin mainittuun.
Ruotsin rajalla kasvaneena olen tietysti seurannut Ruotsin politiikkaakin erityisellä mielenkiinnolla, etenkin kotiseudultani.
Vuosien varrella olen tehnyt hyvää yhteistyötä haaparantalaisen kansanedustaja Ida Karkiaisen kanssa. Olemme lähes samanikäisiä. Kun minä paistoin Torniossa hampurilaisia, oli hän myyjänä ruokakauppa Ica Maxissa Haaparannalla.
Kansanedustajaksi hänet valittiin 2014 ja minut seuraavana vuonna. Ida Karkiainen tuli jälleen näissä vaaleissa valituksi edelleen hyvällä kannatuksella.
Sen sijaan Keskustapuolueelle kävi huonommin. Listan kärjessä oli 25-vuotias insinööri Amalie Levring Waara Övertorneålta, mutta kun puolueen kannatus ei riittänyt yhteenkään paikkaan Norrbottenissa, jäi hän valitsematta.
Perinteisesti Ruotsissa Keskustan kannatus on ollut aika vähäistä Norrbottenissa, mutta vaalikauden 2018-22 ajan pohjoisinta Ruotsia edusti keskustalainen Linda Ylivainio, suomentaitoinen juristi Övertorneån Kuivakankaalta.
Hallitusneuvottelut eivät ole ainakaan ensi alkuun edenneet kummoisesti. Monissa arvioissa lähes varmana pääministerinä pidetty Magdalena Andersson ilmoitti vetäytyvänsä, ainakin toistaiseksi, hallitustunnustelijan tehtävästä.
Vaikka niin sanottu punavihreä blokki sai niukan enemmistön, on sen vaikea muodostaa hallitusta. Ruotsin Keskusta pitää Vasemmistopuoluetta liian äärimmäisenä, jotta se voisi hyväksyä sitä hallitukseen, mutta toisaalta Keskusta ei suostu oikeistohallitukseenkaan Ruotsidemokraattien tuella.
Vaihtoehdoksi jäisi tällöin joko demarien vähemmistöhallitus tai demarien, moderaattien ja joidenkin keskipuolueiden hallitus, mutta kummallekaan vaihtoehdolle ei näytä tässä vaiheessa löytyvän valtiopäivien enemmistön tukea.
Yllättäen Ruotsin Vasemmistopuolue ilmoitti kannattavansa oikeistolaisen pitkäaikaisen puhemiehen Andreas Norlénin jatkoa, vaikka oikeistoblokki menetti enemmistönsä valtiopäiviltä. Tätä on perusteltu jatkuvuudella ja vakaudella, ja luottamuksella puhemiehen persoonaa kohtaan puoluekannasta riippumatta.
Jos näin on, niin se osoittaisi tietysti kovin suurisydämistä ajattelua Ruotsin vasemmistolaisilta. Tulee silti mieleen, että onko kyse halusta näyttää demareille, ettei Vasemmisto suostu vain sen äänettömäksi apupuolueeksi.
Vaalien jälkimainingeissa on keskustelu myös mahdollisesta vaalivilppiepäilystä ja yleensä siitä, onko äänestyslippujen jakaminen etukäteen sovelias tapa vaalien käymiseen. Meillä Suomessahan äänestyslipun saa vasta vaalipaikalla ja se täytetään kopissa.
Ruotsin listavaali tosin edellyttää lippuja, joihin ehdokkaat on painettu puolueen asettamassa järjestyksessä, ja johon ehdokas voi halutessaan tehdä oman merkintänsä kannattamansa ehdokkaan kohdalle.
Keskusteluissa on pohdittu myös, kuinka ratkaiseva vaikutus maahanmuuttajilla oli vaa’an kääntymiseksi vasemmalle. Tietysti kaikilla Ruotsin kansalaisilla pitää olla sama oikeus äänestää taustasta riippumatta, jos he lain vaatimat kriteerit täyttävät. Mutta sitäkään ei voi sivuuttaa, jos joillakin puolueilla on mukana ääriajattelijoita, jotka houkuttelevat kannatusta joistakin väestöryhmistä.
Ruotsidemokraateilla on ollut takavuosina kova työ siivota puoluettaan fasisteista ja rasisteista, mutta vaalien alla myös Vasemmiston riveistä löytyi nyt islamismia ja antisemitismiä myötäileviä ehdokkaita.
Suomessa toisinaan kuulee sanottavan, että olisi helppoa, kun olisi vain kaksi blokkia, joiden välillä äänestää. Luulen, että Ruotsin tulevat viikot osoittavat, ettei se sen helpompaa olisi.
Ruotsissahan ei tällaista systeemiä ole aina ollutkaan, eikä ehkä pitäisikään, kun vaalijärjestelmä ei kuitenkaan suosi kaksipuoluemallia. Ehkäpä blokkiajattelu Ruotsissakin vähitellen purkautuu.