Keskustan Uudenmaan piiri esittää Antti Heikkilää puoluevaltuuston johtoon
Keskustan Uudenmaan piiri esittää Antti Heikkilää puoluevaltuuston johtoon. Piirijärjestön mukaan Heikkilällä on vahva kokemus luottamustehtävistä, laaja näkemys yhteiskunnallisesta päätöksenteosta sekä kyky rakentaa yhteistyötä puolueen eri toimijoiden välillä.
– Puoluevaltuuston ensimmäisiä keskeisiä tehtäviä on huolehtia keskustan sanoman kirkastamisesta kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Keskustan on tuotava pöytään uusi ja tuore vaihtoehto siihen, miten Suomi saadaan jälleen nousuun, Heikkilä toteaa.
Keskustan Uudenmaan piiri pitää tärkeänä, että puoluevaltuuston johdossa on henkilö, joka tuntee niin kuntien, alueiden kuin puoluekentänkin arjen.
Heikkilä toimii Keski-Uudenmaan aluevaltuustossa ja aluehallituksessa sekä Järvenpään ja Tuusulan kuntapolitiikassa. Hän osallistuu aktiivisesti myös kirkolliseen päätöksentekoon.
Heikkilä aloitti toimintansa keskustassa Pohjois-Pohjanmaalla 1990-luvulla. Myöhemmin hän on toiminut Uudellamaalla muun muassa kahden keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Ammatiltaan Heikkilä on arkkitehti ja rakennusalan yrittäjä.
– Keskustan kenttä on puolueen suurin voimavara. Puoluevaltuuston tehtävä on toimia vahvana linkkinä kentän, puoluejohdon ja eduskuntaryhmän välillä. Koko Suomen puolustaminen on minulle sydämen asia. Haluan rakentaa keskustalaista vaihtoehtoa yhdessä ihmisten kanssa kaikkialla Suomessa, Heikkilä sanoo.
– Tärkein roolini on isänä. Se muistuttaa joka päivä siitä, että politiikassa tehdään päätöksiä tulevia sukupolvia varten.
Puoluevaltuuston johtoon on ehdolla myös juvalainen Viivi Immonen. Puoluevaltuustoa syksystä 2022 lähtien johtanut Karri Kallio Seinäjoelta ei asetu enää ehdolle.
Puoluevaltuustossa on puheenjohtajan lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa. Keskustan Peräpohjolan piirin varapuheenjohtaja, torniolainen puoluevaltuutettu Jaakko Pelimanni on kertonut olevansa käytettävissä puheenjohtajistoon.
Uusi puheenjohtajisto valitaan syyskokouksessa Hämeenlinnassa 21.–22. marraskuuta.
Puoluevaltuusto käyttää keskustassa ylintä päätösvaltaa puoluekokousten välillä. Siihen kuuluu 135 jäsentä. Puoluevaltuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja loppusyksyllä. Lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia.