Finnfundin työ ansaitsee arvostuksemme

Vaikka Afrikka jäi Aasiasta rajusti jälkeen 60-luvulta 90-luvulle, kehitysyhteistyön avulla on saatu paljon aikaan.

Afrikassa lapset on nyt enimmäkseen rokotettu ja opetettu lukemaan. Mutta työpaikoista on pula.  Esimerkiksi vuoden 2015 Afrobarometri (kysely 36 Afrikan maassa) kertoi, että eniten afrikkalaiset haluavat työpaikkoja.

Siellä yli 90 prosenttia työpaikoista luodaan yksityisellä sektorilla. Jos halutaan enemmän ja parempia työpaikkoja, etenkin nuorille, joita muuten uhkaa toivottomuus, köyhyys, väkivalta ja pakkomuutto kotoa ja kotimaasta, pitää panostaa lisää yksityisen sektorin kehittämiseen. Enimmäkseen siihen ei tarvita lahja-apua vaan kehitysrahoitusta, jossa raha ei kulu vaan kiertää.

Suomessa Finnfund ei ole vielä kuluttanut euroakaan veronmaksajien rahaa. Kaikki siihen panostetut veroeurot ovat tuottojen kera edelleen Oy Suomi Ab:n taseessa ja kiertämässä yhä uusiin hankkeisiin, vaikka niillä rahoilla on jo luotu valtava määrä työtä ja toimeentulomahdollisuuksia sekä parannettu köyhien ihmisten oloja kymmenissä maissa.

Yli puolet Afrikan maaseutuväestöstä on vielä ilman sähkövaloa. Monissa köyhissä maissa kerosiinilamppujen katkun sotkema sisäilma tappaa nyt enemmän ihmisiä kuin malaria.

Maaseudun sähköistys on ehkä suurin yksittäinen kehitysaskel, jonka iso osa Afrikkaa voisi ottaa seuraavan kymmenen vuoden aikana ja nyt se voi tapahtua pääasiassa uusiutuvan energian avulla. Suomalaisilla yrityksillä on jo nyt Afrikan energiasektorilla merkittävä rooli.

Finnfundin rahoittamissa hankkeissa sähköä tuotetaan jo miljoonille ihmisille. Yhtiön historian suurin hanke on Turkana-järven tuulipuisto Keniassa. Turkanan tuulimyllyt, melkein 400 turbiinia, seisovat suomalaisen Peikon toimittamilla jaloilla.

Innovatiivinen ratkaisu säästää tuhansia tonneja betonia. Valmistuttuaan Turkanan tuulipuisto on suhteessa isompi asia Kenian energiasektorilla kuin Olkiluoto 3 Suomessa.

Afrikka on valtava maanosa, joka voisi hyvin ruokkia kasvavat kaupunkinsa ja tuottaa niiden tarvitseman puutavaran. Mutta maataloutta, maataloustuotteiden jalostusta ja kestävää metsätaloutta on lyöty laimin, sekä Afrikan maiden omassa talouspolitiikassa että kehitysyhteistyössä.

Vaikuttavaan toimintaan ei tarvita lahja-apua vaan kehitysrahoitusta, jossa raha ei kulu vaan kiertää.

Aila Paloniemi

Köyhät maat, joissa olisi runsaasti hedelmällistä maata ja työttömiä nuoria, tuovat satojen miljoonien eurojen edestä riisiä, soijaa, vehnää, sähköpylväitä, lautaa, vaneria ja niin edelleen esimerkiksi Brasiliasta ja Thaimaasta.

Investoinnit maatalouteen, maataloustuotteiden jalostukseen ja kestävään metsätalouteen toisivat työtä ja toimeentulomahdollisuuksia Afrikan maaseudulle ja verotuloja valtioille. Riippuvuus tuonnista ja kehitysavusta vähenisi ja ruokaturva paranisi.

Vaikka Suomen kehitysrahoittaja Finnfund on yksi Euroopan pienimmistä, se on Afrikan kestävän metsätalouden rahoittamisessa yksi suurimmista. Esimerkiksi Tansaniassa tämän arvo on nähty.

Viime syksyn metsäseminaarissa tansanialaisten päättäjien suuri toive oli, että maahan saataisiin lisää investoijia tekemään sitä, mitä Finnfund on siellä jo lähes 20 vuotta tehnyt.

Silloin kun kansainvälinen yhteisö sopi kestävän kehityksen tavoitteista (SDG2030), se myöskin totesi, ettei niitä voida saavuttaa ilman yksityisen sektorin panostuksia.

Erityisesti tämä koskee Afrikkaa, joka ei missään realistisessa skenaariossa saa niin paljon kehitysapua eikä pysty keräämään itse niin paljon veroja, että se pystyisi julkisin varoin tekemään sen, mitä tehdä pitäisi, jotta tavoitteisiin päästäisiin.