Pääministeri ei perääntynyt kohutusta "eikö teitä hävetä" -lausunnosta – Marin kertoi pitävänsä kokoomuksen al-Hol-kantaa järkyttävänä
Liike Nytin puheenjohtaja Hjallis Harkimo kysyi vuoden viimeisellä kyselytunnilla pääministeri Sanna Marinilta (sd.) tämän kohua aiheuttaneesta ”eikö teitä hävetä” -lausunnosta.
Marin osoitti kysymyksen erityisesti kokoomukselle tiistaina käydyssä välikysymyskeskustelussa, joka koski Syyriassa al-Holin vankileirillä olevia suomalaisia ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimia asiassa.
Harkimo tulkitsi, että pääministerin mukaan muiden oppositiopuolueiden pitäisi hävetä osallistumista perussuomalaisten alulle laittamaan välikysymykseen.
– Näin joulun alla kysyn teiltä, mitkä ne kriteerit teidän mielestänne ovat, kenen kanssa voi tehdä yhteistyötä, Harkimo kysyi Marinilta.
Harkimo lisäsi, että hänen mielestään ainoastaan ulkoministeri Haaviston pitäisi hävetä, ”koska hän ei vastannut kaikkiin kysymyksiin”.
Pääministeri huomautti Haaviston olleen eduskunnan salissa yömyöhään vastaamassa kansanedustajien yksityiskohtaisiin kysymyksiin.
Marin täsmensi, ettei hän viitannut lausunnollaan siihen, etteikö oppositiolla olisi mahdollisuutta tehdä välikysymystä.
– Viittasin siihen, että pidän erittäin harmillisena ja valitettavana, että kokoomus, perinteinen sivistyspuolue, on puheenjohtajansa [Petteri Orpon] suulla todennut, että näitä lapsia ei pidä auttaa, jos se voisi tarkoittaa näiden äitien auttamista.
Marin kertoo viitanneensa myös siihen, että kokoomuksen riveistä kyseenalaistettiin erittäin vahvasti oikeusvaltion perusperiaate eli se, että hallitus ja eduskunta vastaavat politiikan tekemisestä, eivät yksilöitä koskevista päätöksitä.
– Tästä pitää pitää kiinni, se on viranomaisten tehtävä, ja olen pahoillani siitä, että kokoomus on lähtenyt tälle tielle.
Kokoomuksen Petteri Orpo vastasi pitävänä ”puolivillaisten totuuksien” esittämistä tyylittömänä.
– Kokoomus on alusta lähtien ollut sitä mieltä, että lapsia pitää auttaa. Oikeasti iloitsemme siitä, että kaksi pientä lasta on matkalla kotimaahan, se on erinomaista.
Orpo totesi olleensa jo viime kaudella Sipilän hallituksessa tekemässä päätöstä siitä, että lapsia autetaan, mutta itse sinne lähteneitä aikuisia ei.
– Jos on niin, että aikuinen ei halua lastansa luovuttaa, pitää jatkaa neuvotteluja paikallisten kanssa, miettiä voiko huostaanoton tehdä. Minusta on tyylitöntä, että te annatte sellaisen kuvan, että me emme halua auttaa lapsia, Orpo sanoi Marinille.
Kokoomusjohtaja sanoi pitävänsä hyvänä, että eduskunnassa on edessä joulutauko.
– Toivon, että rauhoitutaan ja levätään, ja palataan siihen yhteistyön käteen sitten ensi vuonna paremmalla mielellä.
Marin ei vakuuttunut Orpon vastauksesta. Hän kertoi lukeneensa tarkkaan Demokraatista haastattelun , jossa Orpo sanoi, että lapsia ei pidä tuoda Suomeen, jos se vaatii myös aikuisten auttamista.
– Teidän viestinne oli se, että siinä tapauksessa nämä lapset pitää jättää leirille näihin kauheisiin oloihin, jotta aikuisia ei vain missään tapauksessa tulla autetuksi. Tämä on minun mielestäni järkyttävää, tämä on teidän sanomanne tässä haastattelussa, ja siihen omassa puheenvuorossani viittasin.
– Toivon, että olette tulleet nyt toisiin aatoksiin, pääministeri lisäsi.