USA:n arkkivihollinen lentää yhä ikonisilla Top Gun -hävittäjillä – konekauppa syntyi ällistyttävällä tavalla
Top Gun -elokuvan kahden vuoden takaisen jatko-osan Maverickin loppuhuipennuksessa paetaan fiktiivisestä konnavaltiosta varastetulla Yhdysvaltain laivaston entisellä ykköshävittäjällä F-14 Tomcatilla.
Elokuvan vihollisvaltio muistuttaa epäilyttävästi Irania, jonka ilmavoimat lentää vuosikymmeniä sitten hankituilla F-14 -koneillaan yhä.
Se, kuinka nykyinen Yhdysvaltojen arkkivihollinen hävittäjät aikanaan hankki, on oma tarinansa. Siinä, missä Suomen ilmavoimat seuloi Hornetille seuraajaa vuosia viiden tarjokkaan joukosta, shaahi Mohammad Reza Pahlavin (1919-1980) metodi oli suoraviivaisempi.
Mahdollisuus amerikkalaisten huippuhävittäjien hankintaan avautui Iranille presidentti Richard Nixonin vierailtua Teheranissa toukokuussa 1972.
Nixon näki öljyvaltiossa ja sen länsimielisessä hallitsijassa täydellisen kumppanin Neuvostoliiton Lähi-idässä kasvavan vaikutusvallan patoamiseen. Samalla oli mahdollista jakaa Vietnamin sodan yhä rasittaman Yhdysvaltojen sotilaallista taakkaa. Ulkopoliittisesta räväkkyydestään tunnettu Nixon avasi Iranille mahdollisuuden hankkia kehittyneintä amerikkalaista sotilasteknologiaa.
Kun shaahi ilmoitti aikovansa hankkia uudet koneet Iranin keisarilliselle ilmavoimille vanhojen F-4 Phantomien tilalle, avautui markkinarako kahdelle amerikkalaisvalmistajalle: McDonnell-Douglasille ja Grummanille.
Shaahia olivat ärsyttäneet Iranin ilmatilaa pilkkanaan vakoilulennoillaan pitäneet Neuvostoliiton MiG-25 -hävittäjät, joille maan ilmavoimat ei mahtanut mitään. Ratkaisu ongelmaan olivat Yhdysvaltojen parhaat ja uusimmat hävittäjäkoneet, jotka eivät olleet palveluskäytössä vielä kotimaassaankaan.
McDonnell-Douglas valmisti Yhdysvaltojen ilmavoimille suunniteltua yksipaikkaista F-15 Eagle -hävittäjää ja Grumman laivastolle tukialushävittäjäksi tarkoitettua kaksipaikkaista F-14 Tomcatia. F-14 oli lentänyt ensilentonsa joulukuussa 1970 ja F-15 heinäkuuta 1972.
Shaahi oli maansa täydellinen itsevaltias, jolla oli valta päättää konekaupasta täysin tahtonsa mukaan. Jotenkin valinta kahden varsin tasaväkisen konetyypin välillä oli kuitenkin tehtävä.
Valittu menettelytapa ei ollut aivan tavanomainen, mutta kylläkin Iranin itsevaltiaan tyyliin sopiva: valinta tehtäisiin kilpailuttamalla koneet varta vasten shaahille järjestettävässä lentonäytöksessä toisiaan vastaan. Lentonäytös järjestettiin Andrewsin lentotukikohdassa lähellä pääkaupunki Washingtonia heinäkuussa 1973.
Esittely sai kestää enintään 30 minuuttia ensimmäisen koneen noususta toisen lentokoneen laskeutumiseen. McDonnell Douglasin koelentäjän Irv Burrowsin ohjaama F-15 sai ensimmäisen vuoron.
Kun Burrowsin F-15 rullasi kiitotielle, Grummanin pilotit Don Evans ja Dennis Romano käynnistivät Tomcatinsa moottorit ennen aikataulua ja polttivat polttoainetta keventääkseen konetta. Lentäjät tasoittivat tempullaan näin koneensa välistä tehopainosuhde-eroa raakaa voimaa uhkuneeseen F-15:een.
Kun F-15 oli lopettanut esittelynsä, kaikki odottivat F-14:sta suoritusta, jossa koneen heikompi työntövoima-painosuhde näkyisi. Evansilla ja Romanolla oli kuitenkin vain noin 1100 kiloa polttoainetta jäljellä vain kahdeksasosa koneen kapasiteetista, mikä tasoitti voimasuhteet ja riittäisi silti ohjelman läpivientiin.
F-14:lla oli kuitenkin yksi erityisominaisuus, jota F-15:llä ei ollut, kääntyvät siivet.
Evans ja Romano väänsivät jälkipolttimet täysille ja päättivät esitellä ominaisuutta poikkeuksellisen näyttävästi kääntämällä siivet etuasentoon maksimivauhdista synnyttäen näyttävän, paineaallon aiheuttaman höyrypilven.
Ohjelman lopussa Evans ja Romano nostivat koneensa vielä pystysuoraan ilmaan suoraan läpilaskusta ja tekivät vaikuttavan demonstraation lentotukialukselle laskeutumisesta, pysäyttäen koneensa vain 300 metrin matkalla.
Esityksen päätyttyä Shaahi ei vilkaissutkaan F-15:a. Iranin itsevaltias käveli suoraan Tomcatia kohti ja puhui muutaman minuutin vielä koneessaan istuvalle miehistölle. Valinta oli tehty. Shaahi istui itse koneen ohjaamoonkin.
Iran tilasi lopulta 80 F-14 hävittäjää. Shaahi syöstiin hallintoineen vallasta vuoden 1979 islamilaisessa vallankumouksessa, mutta hänen ostamilleen hävittäjille tuli käyttöä Saddam Husseinin Irakin hyökättyä Iraniin vuonna 1980.
Sodan alkuvaiheissa Iranin F-14-lentäjät olivat aivan ylivoimaisia ilmataisteluissa, eikä yhtään Tomcatia menetetty ilmassa. Irakilaisia koneita pudotettiin sen sijaan kymmenittäin ja irakilaisilla lentäjillä oli käsky olla missään nimessä ottamatta yhteen Tomcatin kanssa, sillä se tarkoitti yleensä koneen menetystä. Varmoja ilmataisteluvoittoja Iranin Tomcateilla saavutettiin yli 80.
Yhdysvaltojen laivastossa Tomcat lensi viimeisen lentonsa vuonna 2006. Konetyypin poistumista edisti presidentti George H.W. Bushin puolustusministeri Dick Cheney, joka piti panostamista Grumman-yhtiöön ja ”1960-luvun tekniikkaa” edustaneeseen Tomcatiin resurssien haaskauksena. Koneen tehtävät tukialushävittäjänä peri Suomenkin uudeksi hävittäjätyypiksi ehdolla ollut Super Hornet.
Yhdysvaltojen periviholliseksi shaahin hallinnon kaatumisen jälkeen muuttuneella Iranilla on ollut ymmärrettäviä ongelmia jäljellä olevien koneidensa varaosahuollossa ja aseistuksen hankinnassa. Viime vuosina maa on kehittänyt koneeseen kuitenkin itse uusia ohjuksiakin.