Vuokratyövoiman käyttö julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisi kieltää
Lääkäri- ja hoitajapulaan ratkaisuna on, että terveydenhuollon koulutuksen ilmaiseksi saaneet velvoitetaan toimimaan julkisen terveyden- ja sosiaalihuollon eri alueilla noin kaksi vuotta ennen kuin heillä olisi oikeus toimia yksityissektorilla, ja vuokratyövoiman käyttö julkisessa sosiaali- terveydenhuollossa tulisi lailla kieltää.
Jos julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon ei voi lain nojalla käyttää vuokratyövoimaa, niin aika pian alkaisivat julkisen puolen virat kiinnostaa sekä lääkäreitä että hoitajia.
Tietysti nyt sanotaan, että lääkärit ja hoitajat muuttavat ulkomaille, mutta jos eivät saa pätevyyttä ennen kuin ovat suorittaneet julkisen puolen noin kahden vuoden pestin, niin vaikeuksia on varmasti saada virkaa myös ulkomailta.
Enkä suinkaan tarkoita, etteikö lääkäreille ja hoitajille tulisi maksaa kunnon palkkaa ja mahdollisia muita etuja heidän tekemästään työstä myös julkisella sektorilla.
Sama koskee mielestäni myös puolustusvoimien kouluttamia, poliisia ja muita yhteiskunnalle tärkeitä alueita, jos edellä mainitusta henkilöstöstä alkaa olla pulaa yksityissektorille siirtymisen takia.
Jos sitten julkisen puolen virkoihin ja työsuhteisiin alkaa olla tunkua, voitaisiin antaa oikeus siirtyä yksityissektorille ennen noin kahden vuoden pestin päättymistä.
Työttömänä ei kenenkään sen takia tarvitsisi olla, ettei löydy virkaa tai työsuhdetta julkisella sektorilla.
Kristina Nyman
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/