Israel haastaa ICC:n syyttäjän vaatimuksen Netanjahun pidätysmääräyksestä
Israel sanoo haastavansa virallisesti kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n syyttäjän vaatimuksen, jossa haetaan pidätysmääräystä maan pääministeristä Benjamin Netanjahusta.
ICC:n ylin syyttäjä Karim Khan haki toukokuussa pidätysmääräystä Netanjahusta, puolustusministeri Yoav Gallantista sekä kolmesta äärijärjestö Hamasin johtajasta. Sekä Israel että Hamas teilasivat vaatimuksen.
Israelin ulkoministeriön tiedottaja Oren Marmorstein kertoo viestipalvelu X:ssä, että maa esitti tänään virallisen haasteen, joka kohdistui ICC:n toimivaltaan sekä Khanin pidätysmääräystä koskevan pyynnön laillisuuteen.
Ulkoministeriön edustaja Marmorstein sanoo, ettei Khan ollut antanut Israelille mahdollisuutta käyttää oikeuttaan tutkia itse syyttäjän esittämiä väitteitä ennen asian käsittelyä.
Israelilaisjohtajien lisäksi Khan haki pidätysmääräyksiä Hamasin johtoon kuuluneista Yahya Sinwarista, Ismail Haniyyasta sekä Mohammed Deifistä epäiltynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Syyttäjä hylkäsi Haniyyan pidätysmääräystä koskeneen vaatimuksen elokuussa, koska tämä kuoli Iranin pääkaupungissa Teheranissa iskussa, josta Israelia on syytetty. Israel ei ole myöntänyt osallisuuttaan Haniyyan surmaan.
Myös Deifin uskotaan kuolleen Israelin Gazan eteläosassa heinäkuussa tekemässä iskussa, mutta Hamas kiistää hänen kuolleen.
Tuomioistuin punnitsee yhä Khanin hakemusta Netanjahun ja Gallantin pidätysmääräyksistä.