Kela-kyytien siirto hyvinvointialueiden vastuulle ei luultavasti tehostaisi toimintaa
Suomenmaa kirjoitti 18.9.2024, että sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pitää mahdollisena Kela-kyytien siirtämistä hyvinvointialueiden vastuulle rahoituksineen.
Uutisen mukaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen uskoo, että Kela-taksien siirrolla hyvinvointialueille vältettäisiin osaoptimointi ja kenties palvelupisteiden lakkauttamisia.
Kelassa toivomme Kurvista arvioimaan asiaa uudelleen tilastojen ja tutkimusten valossa.
Kela-kyytien tilastot ja aiheen tutkimus eivät tue näkemystä, että siirto hyvinvointialueiden vastuulle estäisi terveyskeskusten sulkemista.
Valtaosa matkakorvauksista aiheutuu pitkistä usein hyvinvointialueiden rajatkin ylittävistä sairaalamatkoista ja ambulanssikyydeistä, ei terveyskeskusmatkoista.
Suunniteltuja muutoksia terveydenhuollon palveluverkkoon, kuten sairaaloiden ja terveyskeskuksien määrää ja sijoittelua, on syytä seurata ja arvioida kattavasti. Yksi osa tätä arviointia on matkakorvaukset.
Kela maksoi viime vuonna matkakorvauksia 315 miljoonaa euroa, josta siirrettävissä oleva valtion osuus on vain 211 miljoonaa. Hyvinvointialueiden alijäämäksi arvioitiin elokuussa lähes puolitoista miljardia euroa.
Ei myöskään ole takeita siitä, että siirto toisi säästöjä. Keskitetystä, koko maan kattavasta palvelusta on useita etuja niin asiakkaalle kuin julkiselle taloudelle.
Tällä hetkellä Kela esimerkiksi kilpailuttaa taksimatkat keskitetysti yhdessä kilpailutuksessa. Jos vastuu siirrettäisiin hyvinvointialueille, kilpailutuksia tarvittaisiin 22 lisää.
Kela hyödyntää matkakorvauksissa myös suorakorvauksia ja automaatiota, mikä tekee ratkaisutoiminnasta tehokasta ja asioinnista sujuvaa.
Taksiasiakkaan ei esimerkiksi tarvitse erikseen hakea korvauksia jälkikäteen, vaan korvauksen saamiseksi riittää, että palveluun oikeutettu asiakas tilaa taksin Kelan kilpailuttaman välityskeskuksen kautta. Asiakas maksaa itse taksissa vain omavastuuosuuden.
Ei ole lainkaan selvää, että kaikilla hyvinvointialueilla on mahdollisuuksia yhtä tehokkaaseen järjestelyyn.
On myös todennäköistä, että kyytien siirto hyvinvointialueille edellyttäisi alueilta uusien tietojärjestelmien käyttöönottoa, mikä saattaisi johtaa entistä useampiin kilpailutuksiin ja suurempiin kehittämiskuluihin. Kokonaisuutena tämä todennäköisesti asettaisi ihmisiä eriarvoiseen asemaan eri alueilla.
Nykyisessä järjestelmässä on puutteensa, mutta tälläkin hetkellä se takaa kaikkialla maassa asuville yhdenvertaisen korvauksen eikä järjestelmä ole riippuvainen hyvinvointialueen taloustilanteesta.
Järjestämisvastuun sijasta rahoitusvastuu kannattaisi siirtää hyvinvointialueille. Se loisi hyvinvointialueille hyvät kannustimet ja Kelan tarjoama data tarvittavan tietopohjan palvelun kehittämiseen.
Kela-kyytien järjestelmää kannattaa kehittää, ei purkaa.
Otto Talvitie
erikoissuunnittelija, Kela
Reija Jääskeläinen
osaamiskeskuksen päällikkö, Kela
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/