Uho oli kova, mutta kantti ei riittänyt itsenäistymiseen – "isäntää" vastaan on taisteltu satojen vuosien aikana
”He voivat riistää henkemme, mutta he eivät ikinä voi riistää meiltä vapauttamme”, kuuluu tunnettu parsi Braveheart – Taipumaton -elokuvasta vuodelta 1995.
Skotlanti on yksi omaleimaisimmista alueista maailmassa. Kiltin tai säkkipillin näkeminen tuottaa välittömästi mielleyhtymän, joka ei mene sekaisin minkään muun maailman alueen kanssa.
Skotlanti sijaitsee Ison-Britannian saaren pohjoisosassa. Yhdessä Englannin (Wales mukaan lukien) ja Pohjois-Irlannin kanssa se muodostaa Yhdistyneen kuningaskunnan.
Kaiken hienon ja ylevän lisäksi Britteinsaarten historia on häikäilemättömän valtapolitiikan ja väkivallan historiaa. Englannin pyrkimykset hallita koko saarialuetta ovat aiheuttaneet rähinää jos jonkinlaista, mutta ovatpa valtapoliittisia pyrkyreitä olleet skotitkin.
Keskiviikkona tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Skotlanti äänesti siitä, itsenäistyykö maa Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
Skotlannilla on laaja itsehallinto ja esimerkiksi oma parlamentti ja hallitus. Täysi itsenäisyys olisi kuitenkin tuonut alueelle radikaalin muutoksen.
Skotlanti olisi joutunut neuvottelemaan EU-jäsenyydestä, ja valuutta olisi pitänyt luoda. Englannin puntaa ei olisi saanut käyttää, Britannian suurimmat puolueet linjasivat. Joidenkin Britannian ydinaseiden uudelleensijoitus olisi ollut kysymys sekin.
Valtiomuotokysymys olisi ratkaistu uudella kansanäänestyksellä itsenäistymisen jälkeen.
Poliittiset linjatkin löivät yhteen kansanäänestystä edeltäneessä keskustelussa. Itsenäistymisen kannattajat halusivat Skotlannista Pohjoismaiden kaltaisen hyvinvointivaltion, jossa olisi vahva julkinen sektori, korkea palkkataso ja pienet tuloerot.
18. syyskuuta 2014 skotit sanoivat sanansa. 3,6 miljoonaa äänioikeutettua kävi uurnilla, eli äänestysprosentti oli 84,6.
Yhdistyneen kuningaskunnan osana pysymistä kannattanut puoli voitti. 55,3 prosenttia ilmaisi halunsa jäädä osaksi emävaltiota. 44,7 prosenttia halusi itsenäistyä. Vain muutamalla alueella Glasgowin lähellä useampi äänesti itsenäisyyden puolesta kuin sitä vastaan.
Nyt Skotlannissa kaavaillaan uutta itsenäisyysäänestystä. Toteutuminen on epävarmaa. Itsenäisyyshalut tosin nousivat brexitin eli Britannian EU-eron myötä. Englantilaiset halusivat erota unionista, kun taas skotit olivat voimakkaasti EU:ssa pysymisen puolella. Itsenäisenä valtiona Skotlanti voisi liittyä itse takaisin unioniin.
Nähtäväksi jää, miten hanke etenee.
Skotlannin ja Englannin pitkä yhteinen taival on ollut kivinen.
Alussa mainittu Braveheart – Taipumaton -elokuva kertoo yhden esimerkin Skotlannin ja Englannin konfliktista.
Elokuva on paitsi kuuluisa myös surullisenkuuluisa. Sen historiallinen paikkansapitämättömyys ja virheiden määrä mainitaan aina, kun listataan historiallisten elokuvien epätarkkuuksia.
Tässä yhteydessä maininnoiksi riittänee, että Stirlingin taistelu tapahtui sillan ja joen tietämillä eikä avoimella niityllä, eikä kilttejä käytetty pukeutumisessa Skotlannissa ennen 1700-lukua.
Se pitää paikkansa, että Stirlingissä taisteltiin. Skotlanti on taistellut itsemääräämisoikeutensa puolesta Englantia vastaan lukuisia kertoja keskiajalta tähän päivään. Nykymuotoinen itsenäistymistaistelu on onneksi demokraattista vaikuttamista toisin kuin vielä vähän aikaa sitten oli IRA:n tehdessä terrori-iskuja Pohjois-Irlannin kamppailuissaan.
Skotlannin kirjoitettu historia ulottuu ajanlaskun alkuun, jolloin roomalaiset saapuivat Kaledoniaksi kutsumalleen alueelle. Asutusta Skotlannissa on ollut kymmenisen tuhatta vuotta, Veiksel-jääkauden päättymisestä asti.
Alkuperäiskansa piktit kääntyi roomalaisvallan päätyttyä 400-luvulla kristinuskoon. Piktit sekoittuivat eteläisempiin skotteihin, joista muodostui alueen hallitseva kansa.
Skotlannin oma kulttuuri ja kuningaskunnat kehittyivät varhaiskeskiajan mittaan. Skotlanti yhdistettiin yhdeksi kuningaskunnaksi 800-luvulla ja vuoteen 1043 mennessä kuningaskunta käsitti koko nykyisen Skotlannin.
1200-luvun lopussa Englannin kuningas Edvard Pitkäsääri teki Skotlannista vasallivaltionsa asettamalla oman miehensä Skotlannin valtaistuimelle. Edvard hallitsi julmasti, ja Braveheartista tuttu William Wallace kokosi joukot tätä vastaan ja aloitti kapinan.
Stirlingissä 1297 Wallace voitti Edvardin joukot, mutta myöhemmin Edvard valtasi koko Skotlannin ja alisti sen valtaansa. Edvard mestautti Wallacen 1305.
Uudelleen Skotlannissa kapinoitiin Robert Brucen johdolla, joka voitti jo edesmenneen Edvardin seuraajan Edvard II:n Bannockburnin taistelussa 1314. Tie oli avoin skoteille Englannin ryöstelyyn. 1320 paavi siunasi Skotlannille itsenäisyyden, jonka Englanti tunnusti 1328.
Stuartien hallitsijasuku nousi valtaan 1300-luvun lopulla. Skotlannissa oli melko rauhallista 1500-luvun alkupuolelle asti, jolloin Jaakko IV hyökkäsi Englantiin tukeakseen Ranskaa. Skotit kärsivät musertavan tappion Floddenin taistelussa 1513.
1500-luvulla uskonpuhdistus saapui Britteinsaarille. Skotlannista tuli protestanttinen Englannin vanavedessä, mutta yksittäisiä katolismielisiä kapinoitakin nähtiin.
Englannin kuningatar Elisabet I kuoli lapsettomana 1603, jolloin Tudor-suvun valta sammui ja Skotlannin ja Englannin kruunut yhdistyivät Stuart-sukuisen Jaakko VI:n (Englannin Jaakko I) hallintaan.
Skotlannin ja Englannin kirkot pyrittiin yhdistämään 1630, mikä johti sotaan skottipresbyteerien ja Stuartien hallitseman Englannin välillä. Skotit voittivat englantilaiset ja Jaakon seuraaja Kaarle I teki rauhan.
Kaarlen englantilaiset vastustajat rohkaistuivat presbyteerien voitosta, ja 1642 he aloittivat Englannin sisällissodan. Kuningas syöstiin vallasta, ja 1650-luvulla Britanniaa hallitsi lordiprotektori Oliver Cromwell.
Kuningasvalta palautettiin 1659, kun Cromwellin seuraaja ja poika Richard Cromwell syöstiin vallasta.
Sisällissodassa skotit olivat olleet pääosin Cromwellin puolella, mutta eivät varauksetta. Cromwell tiesi tämän ja alisti sopimuksen vastaisesti Skotlannin valtaansa. 1660 Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuninkaaksi kruunattu Stuart-sukuisen Kaarle II:n kausi oli tämän jälkeen tervetullut hengähdyskausi skottien näkökulmasta.
Kapinoiden kausi oli ehkä näyttävimmillään 1680-luvulta 1740-luvulle. Kaarle II kuoli 1685 ja valtaan nousi hänen veljensä Jaakko II (Skotlannin Jaakko VII).
Jaakon yrityksiä katolilaistaa valtakuntansa vastustettiin, ja hän joutui luopumaan kruunusta jo muutaman vuoden jälkeen.
Skotteja Jaakon katolisuus ei haitannut. Sekä protestantteja että katolisia liittyi Jaakon tukijaksi erilaisista syistä. Syntyi käsite jakobiiteista.
Ensimmäinen jakobiittikapina nähtiin vuonna 1689, kun maihinnoussutta, kanssahallitsijaksi Stuart-sukuisen Maria II:n kanssa noussutta Vilhelm Oranialaista alettiin vastustaa Ylämailla ja vaatia Jaakon palauttamista valtaan.
Viimeinen Stuart-sukuinen hallitsija Anna siirtyi ajasta ikuisuuteen 1714 ja hänen tilalleen nousi Hannover-sukuinen Yrjö I.
Skotit nousivat kapinaan palauttaakseen Stuart-suvun valtaan. Jakobiittikapina sodittiin vuosina 1715–1716 James Stuartin johdolla.
Vanhempi kruununtavoittelija oli elossa vielä seuraavankin jakobiittikapinan aikana tasan 30 vuotta myöhemmin, jolloin kruunua isälleen (itse hän olisi noussut valtaistuimelle isänsä jälkeen) tavoitteli nuoremmaksi kruununtavoittelijaksi kutsuttu Charles Edward Stuart.
Charles Edward Stuart on jäänyt yhdeksi Skotlannin kansanperinteen legendaarisimmista hahmoista esimerkiksi William Wallacen rinnalla.
Bonnie Prince Charlien kapina oli yhtä epäonninen kuin isänsäkin johtama kapina, mutta skottikulttuurissa prinssi on paljon käytetty hahmo niin kansanlauluissa kuin muistomerkeissäkin. Lukuisat skottien suosikkisävelmät ylistävät Charles Edward Stuartin ihmeellisyyttä ja monet muistomerkit kunnioittavat Stuartin ja kapinan historiaa niillä paikoilla, joilla prinssi kävi.
Kapinan jälkeen perinteiset klaanit riisuttiin vallasta ja esimerkiksi kiltin käyttö kiellettiin. Skotlanti oli nyt Englannin vallassa osana Ison-Britannian yhdistynyttä kuningaskuntaa.
Tätä seuranneet vuodet olivat lopulta Skotlannille menestyksekkäitä. 1800-luvulla alue oli eräs teollistumisen edelläkävijöistä ja tärkeä kansainvälisessä kaupassa.
Oman parlamentin ja itsehallinnon Skotlanti sai myöhemmin. Itsenäisyysliike alkoi nousta 1900-luvun jälkipuoliskolla, ja tuloksiakin syntyi. Vuodesta 1999 skotit ovat äänestäneet omasta parlamentistaan.