Paljastus: Kreml yritti väkivaltaista vallankaappausta ex-neuvostomaassa
Venäjä yritti kaataa Armenian länsimielisen hallituksen aiemmin tänä vuonna, armenialainen syyttäjä katsoo. Syyttäjän mukaan Moskova oli rahoittanut ja kouluttanut Armeniassa toimineita kapinallisia, joiden suunnitelmat olivat kuitenkin kariutuneet maan turvallisuusjoukkojen väliintulon myötä.
Asiasta uutisoi Politico.
Keskiviikkona julkaistun tiedotteen mukaan seitsemää henkilöä syytetään ”vallan anastuksen valmistelusta”. Syyttäjän mukaan suunnitelma sisälsi väkivaltaisia toimia hallitusta vastaan.
Tiedotteessa kerrotaan, että kuusi armenialaista värvättiin harjoittelemaan vallankaappausta Venäjälle. Koulutukseen kuului raskaiden aseiden käyttöä. Lisäksi he joutuivat osallistumaan valheenpaljastuskokeeseen, jolla pyrittiin arvioimaan miesten ideologista luotettavuutta. Miehille maksettiin 2388 dollarin kuukausipalkkaa.
Venäjän ja Armenian historiallisesti likeiset välit ovat kylmenneet sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Toinen syy välirikkoon liittyy siihen, että Azerbaidžan ajoi etnisen armenialaisväestön Vuoristo-Karabahista syyskuussa 2023 venäläisten rauhanturvaajien valvonnan alla.
Vastavetona Kremlin passiivisuudelle Armenia jäädytti jäsenyytensä Venäjän johtamassa Kollektiivisessa turvallisuusjärjestössä. Lisäksi Armenian pääministeri Nikol Pašinjan on väläyttänyt mahdollisuutta pyrkiä EU:n jäseneksi.
Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta Venäjän merkitys Armenian kauppataseelle on kasvanut etenkin Ukrainan sodan aikana.
Euractiv kertoi maaliskuussa, että Armeniasta on viety Venäjälle viimeisten kahden vuoden aikana runsaasti matkapuhelimia, tietokoneita, kuulokkeita ja muita teknisiä laitteita. Alkuvuoden aikana Armeniasta vietiin Venäjälle yhä enemmän timantteja ja kultaa.