"Ennakkoluulot menivät Ukrainan edelle" – Keskustapoliitikko järkyttyi Tavion päätöksestä
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan keskustalaisjäsen Anne Kalmari pitää järkyttävänä sitä, että Suomi ei halua tukea Ukrainan jälleenrakennusta yhdessä muiden kanssa siksi, että liittouman tarkoitus on edistää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa.
MTV:n uutiset kertoo, että Suomi jäi Ukraina-liittouman ulkopuolelle perussuomalaisten ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion päätöksellä. Mukaan sen sijaan lähtivät esimerkiksi Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Ison-Britannian ja USA:n ulkoministeriöt tai kehitysyhteistyövirastot, EU sekä lukuisat järjestöt ja yritykset.
– Tämä oli erittäin huono päätös. Surullisinta on, että näyttää siltä, että hänen henkilökohtaiset ennakkoluulonsa menivät Ukrainan edelle tässä kysymyksessä, Kalmari sanoo ministeri Taviosta.
Kalmari muistuttaa, että Suomen pitkä linja on ollut tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistäminen. Nyt tehty päätös mitätöi tätä, hän näkee.
– Ukrainahan taistelee juuri demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta, joten tämä oli surullinen päätös.
Kalmari toteaa, että kyseinen Ukraina-liittouma olisi ollut Suomelle juuri oikea viiteryhmä. Mukana olevat Euroopan maat ovat merkityksellisiä siinä, että Ukraina saadaan takaisin jaloilleen, keskustapoliitikko sanoo.
Tavio itse sanoi MTV:n uutisille, että kyse on ”painopistevalinnasta”.
– Ukrainan osalta humanitäärisen avun puolella on ollut painopisteenä enemmän vammaiset, vanhukset ja tällä tavalla. Kyse on sinänsä painopistevalinnasta, Tavio sanoo.
MTV toteaa, että Ukraina-liittouman jäsenet ovat sitoutuneet ennen kaikkea naisten ja miesten välisen tasa-arvon ja naisnäkökulman huomiointiin Ukrainan jälleenrakentamisessa.