Analyysi: Niinistö vei muilta kaiken hapen – vain populisteille jäi pelin paikka

Nyt se on nähty – presidentti Sauli Niinistö teki sen, mitä osattiin gallupien perusteella ennakoida ja ratkaisi vaalin jo ensimmäisellä kierroksella.

Niinistön suoritus, 62,7 prosenttia ja suora valinta jää Suomen poliittiseen historiaan, ja ennätys saattaa pysyä voimassa pitkään. Jos vaikkapa vuoden 2030 presidentinvaaleissa on ehdolla huippusuosittu toiselle kaudelle pyrkivä ehdokas, hän voi yrittää samaa temppua.

Tuloksesta voi lukea suoraan myös sen, mikä vaalien henki oli. Niinistö vei jättikannatuksellaan muilta ehdokkailta kaiken hapen, populisteja ja toista kertaa kohtalaisella menestyksellä vihreitä ja vasemmiston ääniä keräämässä ollutta Pekka Haavistoa lukuun ottamatta.

Niinistön taakse jääneestä porukasta ei gallupien selättäjiä noussut. 12,4 prosentin saaliin keränneen Haaviston suoritusta voi pitää kohtuullisena, vaikka viime vaalien noste ja ilmiö jäivät haaveeksi.

Pronssille 6,9 prosentin kannatuksella yltäneen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren tuloksesta osan pilasi luultavasti viimeisenä kisaan ilmoittautunut Paavo Väyrynen härskillä populismillaan. Väyrynen keräsi tee se itse -kampanjallaan kelvollisen 6,2 prosentin kannatuksen.

Keskustan Matti Vanhasen 4,1 prosentin tulos oli lopulta sen mukainen, mitä gallupit pitkin matkaa lupasivat.

Vanhasta on tuloksesta turha syyttää, sillä konkaripoliitikko teki oman persoonansa puitteissa hyvän kampanjan. Esiintymisistään television vaalitenteistä Vanhanen keräsi kiitosta ja jopa ylistäviä arvioita, ja vaaliämpärit tekivät kauppansa.

Toisaalta pääministeritaustan tuomasta osaamispääomasta ja kokemusylivoimasta ei sittenkään ollut apua kisassa. Jostakin syystä pääministeritaustaisten ehdokkaiden kohtalo on ollut tyly, sillä presidentiksi kahdesti äänestetyn Mauno Koiviston jälkeen yksikään entinen tai istuva pääministeri ei ole päässyt kakkossijaa pidemmälle.

Vanhanen lähti tavoittelemaan presidentin tehtävää jo lähes kaksi vuotta sitten. Vaalituloksen perusteella voi sanoa, että aikainen lähtö radalle ei kannattanut.

Tulos tuskin olisi ollut juuri huonompi, vaikka Vanhanen olisi lähtenyt kisaan kuukausi sitten. Markkinoita Vanhasen kaltaiselle ehdokkaalle ei vain ollut tilanteessa, jossa tyytymättömyyttä istuvaan presidenttiin ei ollut.

Kun kannatus ei ottanut noustakseen, keskusta joutui maalaamaan Vanhasen keskustan vihreällä vahvasti omaksi ehdokkaakseen vaalissa, jossa puoluevärit eivät enää oikein ole valttia ja jossa Vanhanen oli ainoa virallinen hallituspuolueen ehdokas.

Keskustalle mietittävää tuo nyt se, että omiin kannattajiin vetoaminen ei onnistunut ollenkaan. Keskustalainen aktiiviväki kyllä seisoi Vanhasen takana, mutta ulompaa ropisi ääniä Niinistölle.

Muuan keskustakonkari arvioi Apollonkadun vaalivalvojaisissa, että puolueen lähiaikojen kannatuskehityksestä riippuu, millainen jälkipyykki puolueessa kevään mittaan viriää.
Johtopäätöksiä ja tuuletusta on mahdollista tehdä kesällä Sotkamon puoluekokouksessa.

Puheenjohtaja Juha Sipilä teki kuitenkin nyt selväksi kentältä saamaansa palautteeseen viitaten, ettei hän kytke omia jatkoaikeitaan Vanhasen äänisaaliiseen.

Presidentinvaalit osoittivat myös, että keskustalla on olohuoneessaan edelleen Paavo Väyrysen kokoinen virtahepo. Se ei ole yhtä suuri kuin mediassa annetaan ymmärtää, mutta ei aivan niin pienikään kuin keskustan puoluejohdossa halutaan nähdä.

Väyrysen äänestäjäkunta on nykyisin enimmäkseen hyvin sekalaista sakkia kommunisteista äärikansallismielisiin, mutta joukossa on edelleen myös hänen vanhoja keskustalaisia kannattajiaan.

Vaali-iltana Väyrynen sanoi jo palaavansa jossain vaiheessa kevättä eduskuntaan, mikä tietäisi hänen sijaiselleen Mikko Kärnälle lähtöä eduskunnasta ja keskustan eduskuntaryhmän kutistumista yhdellä. Mediapelin taitava Väyrynen tietää kyllä temput itsensä pitämiseen julkisuudessa.

Mietittävää vaalit toivat myös SDP:lle, jonka ehdokas Tuula Haatainen jäi kolmanneksi viimeiseksi 3,3 prosentin kannatuksella. Entiselle presidenttipuolueelle tulos on jälleen nolo, vaikka ulkopolitiikassa kokemattoman Haataisen lähtökohdat kisaan olivat huonot puolueen kärkinimien kieltäydyttyä.