Euro ponnahti vahvimmilleen yli kahteen vuoteen suhteessa USA:n dollariin
Euro on noussut vahvimmilleen suhteessa Yhdysvaltojen dollariin sitten alkuvuoden 2015.
Yhteisvaluutan kurssi ylitti tiistaina 1,2 dollarin rajan, mikä painoi euroalueen pörssikursseja alaspäin.
Esimerkiksi Helsingin pörssi sulkeutui tiistai-iltana 0,8 prosentin laskussa. Pitkällä aikavälillä euron vahvistuminen voi myös tehdä kiusaa Suomen viennille.
STT:n haastattelemat pääekonomistit sanovat, että euron vahvistumisen taustalla vellovat odotukset keskuspankkien tulevista rahapolitiikan linjauksista.
Aktian pääekonomisti Heidi Schauman arvioi, että viime viikkojen valuuttaliikkeet ovat kuitenkin yllättäneet vahvuudellaan.
– Hyvin vähän signaaleja tähän on saatu rahapolitiikasta, mutta selkeästi odotuksia on paljon, Schauman sanoo.
Sijoittajat odottavat Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin seuraavia korkopäätöksiä, joiden suhteen ilmassa on kahtiajakautuneisuutta.
– On hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millaisessa kunnossa Yhdysvaltojen talous on, miten heikossa hapessa se on.
Euroalueen odotettua vahvempi talouskasvu on merkittävä tekijä euron vahvistumisen taustalla, huomauttaa Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius.
Lisäksi Euroopan keskuspankilta EKP:ltä odotetaan syksyn aikana viestiä pankin osto-ohjelman tulevaisuudesta.
– Odotukset ostojen pienentämisen aloittamisesta ensi vuonna on siinä se keskeinen elementti, Helenius selventää.
Nykyisen suunnitelman mukaan EKP:n kuukausittaiset lainaostot jatkuvat entisellä tasollaan 60 miljardissa eurossa ainakin vuoden loppuun asti.
– Yleinen käsitys on, että EKP pienentää ostoja hyvin hitaasti, Schauman ennakoi.
Sekä Schauman että Helenius näkevät Pohjois-Korean tuoreimman ydinkokeen vaikutukset markkinoilla lyhytaikaisina.
Tiistain ohjuskoe heilutti hieman pörssikursseja ympäri maailmaa.
Japanissa Tokion Nikkei 225 -indeksi sulkeutui 0,5 prosenttia miinukselle. Lontoon pörssin FTSE 100 -yleisindeksi päätyi tiistaina niin ikään vajaan prosentin miinukselle.
Lähteenä myös: AFP.