Eläkejohtaja kehottaa kääntämään katseet brexitin sijaan Ranskan vaaleihin – "Suurempi merkitys Suomelle"
Katseet kannattaa kääntää brexit-neuvottelujen sijaan Ranskan presidentinvaaleihin ja Saksan tuleviin liittopäivävaaleihin, sanoo eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto.
Hänen arvionsa mukaan kahden suuren EU-maan vaaleilla voi olla huomattavasti suurempi merkitys Suomelle kuin brexit-neuvottelujen käänteillä.
Ranskan presidenttikisa on jo nostanut esimerkiksi maan pitkien lainojen korkoja.
– Isossa kuvassa vaikutukset ovat kohtalaisen rajoittuneita, ja mittakaava esimerkiksi eurokriisin aikaan verrattuna on ollut pieni.
Markkinoiden kannalta myrkyllisin vaihtoehto Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle olisivat äärioikeiston Marine Le Pen ja vasemmistolainen Jean-Luc Melenchon.
– Silloin olisi kaksi vaihtoehtoa, joiden ajatukset ovat suomalaisittain kohtalaisen dramaattisia. Presidentin ohjelma olisi selvä muutos aikaisempiin.
Jos toiselle kierrokselle pääsisi Le Penin lisäksi keskustaoikeistoa edustava Francois Fillon tai Emmanuel Macron, markkinareaktio olisi lievempää, Murto sanoo.
Vahvimmilla mielipidekyselyissä ovat olleet puolueisiin sitoutumaton Macron ja äärioikeiston Le Pen.
Ääripään ehdokkaan voitto korostaisi Murron mukaan myös Ranskan seuraavien parlamenttivaalien merkitystä.
Ranskassa valtaa on hajautettu eikä presidentti voi toimia vain oman tahtonsa mukaan.
– Ranskassa ollaan hieman samantyyppisessä tilanteessa kuin Yhdysvalloissa.
Murron mukaan Ranskan vaalikeskustelujen kautta voi saada osviitta myös EU:n tulevien vuosien kehityksestä.
Hän muistuttaa, että ääripäiden lisäksi virasta kamppailee erittäin EU-myönteinen Macron.
– Ranskassa on nyt mielenkiintoinen kirjo erilaisia näkökantoja, ja tällä hetkellä todennäköisin presidentti edustaa integraatiomyönteistä linjaa.
Murto toteaa myös, että viime aikoina markkinat ovat tulleet aikaisempaa parkkiintuneimmiksi dramaattisille tapahtumille.
– On ollut isoja poliittisia yllätyksiä mutta kansantalouksien ja osakemarkkinoiden sävy on ollut positiivisempi kuin etukäteen osattiin arvioida.