Rahaliiton herroilla on nyt aivan liian kova kiire
Keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta on nostanut taas esiin taloudellisen integraation syventämisen euroalueella.
Uusin merkki tästä on Saksan ja Ranskan keskuspankkien pääjohtajien Jens Weidmannin ja Francois Villeroy de Galhaun kirjoittama, saksalaisessa Süddeutsche Zeitungissa viikko sitten julkaistu yhteinen vaatimus.
Weidmann ja Villeroy de Galhau kirjoittavat, että jos halutaan palauttaa luottamus euroalueeseen, on valittava tiiviimmän integraation tie.
Tätä varten euromaiden on luovutettava suvereniteettiaan ja toimivaltaansa eurooppalaiselle tasolle.
Tämä merkitsisi keskitetympää ohjausta euromaiden talouspolitiikkaan ja euroalueen omaa valtiovarainministeriä ja omaa valtiovarainministeriötä.
Myöhemmin eteen tulisivat yhteinen budjetti ja ehkä yhteinen velkakin.
Vaatimus sinänsä ei ole uusi.
Se näkyi viime kesänä valmistuneessa euroalueen tulevaisuusraportissa, joka oli valmisteltu EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin johdolla. Raportin kirjoittajana oli mm. Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.
Raportissa luonnosteltiin aikataulukin. Sen mukaan yhteinen euromaiden valtiovarainministeriö tulisi luoda vuoteen 2025 mennessä.
Mutta entäpä, jos unionin kansalaiset eivät halua edetä eurojohtajien viitoittamaa tietä? Siitä on paljon enemmän merkkejä kuin liittovaltiohuumasta.
Etenkin komissiossa tuntuu olevan vielä suurempi hoppu.
Komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis sanoi jo syksyllä, että komissio on valmis etenemään nopeasti emun syventämisen ensimmäiseen vaiheeseen liittyvien lakiesitysten kanssa.
Rahaliiton herroilla on nyt aivan liian kova kiire.
Voi olla, että talousteoreetikot osaavat perustella, kuinka talouden nousu euroalueella vaatisi ylikansallisia toimia, siis ”integraation syventämistä”.
Voi olla, että se helpottaisi talouskasvun käynnistymistä. Ja voi olla, että eurooppalainen solidaarisuus on nyt vähän heikoissa kantimissa.
Mutta entäpä, jos unionin kansalaiset eivät halua edetä eurojohtajien viitoittamaa tietä? Siitä on paljon enemmän merkkejä kuin liittovaltiohuumasta.
Unionin kehittäminen ei ole pelkkää taloustiedettä.
Etenkin nyt tässä työssä tarvittaisiin enemmän psykologiaa kuin taloustiedettä. Unionin halutaan ottavan aivan liian nopeasti askeleita, joille astumista monet vielä empivät.
Kaikki unionin kansalaiset eivät näihin kehitysaskeleisiin usko, eivätkä kaikki jäsenmaat eivät ole niistä yhtä innostuneita.
Tätä pitäisi nyt ymmärtää.
Jo pelkästään kysymys siitä, että suuri jäsenmaa Iso-Britannia harkitsee vakavasti unionin jättämistä, kertoo, että kaikki ei ole kohdallaan.
Vai eivät kai britit hölmöjä ole? Eivätköhän hekin osaa ajatella – ja punnita jäsenyyden hyviä ja huonoja puolia.