FT: Yhdysvallat on ehdottanut, että Eurooppaa vapauttaisi osan Venäjän jäädytetyistä varoista
Lähteiden mukaan Yhdysvallat esitti ajatuksen viime viikolla Miamissa käydyissä neuvotteluissa.
Keskenmenon kokeneiden tueksi rakennetaan hoitopolkuja
Keskenmenojen hoitopolkuja rakennetaan useilla hyvinvointialueilla, lapsettomien yhdistys Simpukka ry kertoo.
Esimerkiksi Helsingissä on tehty...
Google vastineessaan LVV:lle: Katsoimme, että datakeskusalueiden hakkuut ja valmistelutyöt voitaisiin toteuttaa yva-menettelyn ollessa vielä kesken
Vastineessaan Google vakuuttaa suhtautuvansa ”käsillä olevaan asiaan” äärimmäisen vakavasti
Brasilian presidentin puolue syyttää somejätti Metaa vaalien häirinnästä
Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silvan puolue ilmoitti keskiviikkona, että se aikoo...
Pohjois-Korea sanoo testanneensa sukellusaluksesta laukaistavia risteilyohjuksia
Pohjois-Korea sanoo testanneensa kahdenlaisia sukellusaluksesta laukaistavia risteilyohjuksia. Maan valtiollinen KCNA-uutistoimisto kertoo, että ohjukset...
CNN: Grönlanti tyrmää Trumpin väitteet ”massiivisten” luonnonvaraetsintöjen käynnistämisestä
Grönlannin hallinnon edustajan mukaan yhdysvaltalaisyhtiöt toimivat kyllä alueella, mutta etsinnät ovat vielä kaukana massiivisista.
Välttikö Hitlerin arkkitehti hirttosilmukan pelkällä tuurilla? – Omituinen onnekkuus piti Albert Speerin hengissä ja hyvisten kirjoissa vuodesta toiseen
Oikeushistorian keskeisimpiä käännekohtia oli Nürnbergin pääoikeudenkäynti 1945–1946. Silloin sodasta tehtiin rikos, ja tunnustetun...
Vatkaatko huolenaiheita aamuyöstä? – HT: Unilääkärin yksinkertainen kikka katkaisee hyrrän
Kukapa ei olisi joskus kokenut tilannetta, jolloin huolenaiheet valvottavat yön pimeinä tunteina. Ajatus...
Tutkimus vahvistaa: Monen vanhemman epäily lasten liikkumisesta osuu oikeaan
Asuinpaikallakin on merkitystä, tutkijat toteavat.
Kaikki tietävät, että Paavo Nurmi on menestynein olympiaurheilijamme – Mutta kuka on toiseksi menestynein?
Nurmi painii mitalien määrässä omassa sarjassaan, mutta kakkossijasta käydään tiukempi kisa.
Tuore rauhannobelisti Pillay: Trump tarvitsee oppitunnin kansainvälisestä oikeudesta
Rauhannobelisti Navanethem ”Navi” Pillay sanoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tarvitsevan oppitunnin kansainvälisestä oikeudesta....
Suomi haluaa EU:n jarruttavan turistiviisumien myöntämistä venäläisille
Suomi haluaa torstaina alkavassa EU:n huippukokouksessa vaikuttaa myös muun muassa unionin tulevaan budjettiin ja siihen, että EU:n päästökauppajärjestelmää ei heikennetä
Noormarkun TNT-tehtaalle 30 miljoonaa EU-tukea
Porin Noormarkkuun rakennettavalle räjähdeainetehtaalle on myönnetty 30 miljoonaa euroa EU:n tukea, kertoi puolustusministeriö...
Eutanasia-kansalaisaloite saa viimein eduskuntakäsittelyn – Krista Kiuru: ”Olen hyvin helpottunut”
Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen tavoitteena on edelleen, että eduskunta hylkää aloitteen