CNN: Grönlanti tyrmää Trumpin väitteet "massiivisten" luonnonvaraetsintöjen käynnistämisestä
Grönlanti tyrmää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin väitteet siitä, että Grönlannissa olisi käynnistymässä massiiviset öljyn, kaasun ja mineraalien etsinnät.
Grönlannin kaivosasioista vastaavan ministeriön kansliapäällikkö Jørgen Hammeken-Holm kertoi uutiskanava CNN:lle, että yhdysvaltalaisyhtiöt toimivat kyllä Tanskan itsehallinnollisella alueella, mutta etsinnät ovat vielä kaukana massiivisista.
– Käynnissä on monia pienempiä tutkimuksia, mutta voi mennä vuosia, ennen kuin ne ovat toiminnallisia, hän sanoi.
Trump kirjoitti keskiviikkona Truth Social -alustallaan massiivisten luonnonvaraetsintöjen käynnistämisestä ”meidän uudessa ja kauniissa Grönlannissamme”.
Hän sanoi myös, että Grönlannin merkitys Yhdysvaltojen sekä Euroopan turvallisuudelle on keskeinen, koska sen yllä voidaan torjua kaikki mahdolliset droonit, ohjukset tai muut aseet.
Tanskan ulkoministeriö on sanonut, että Yhdysvaltojen olisi noudatettava Grönlannin lainsäädäntöä, jos maa haluaa tutkia luonnonvaroja alueella.
Yhdysvallat, Tanska ja Grönlanti allekirjoittivat syyskuussa sopimuksen, joka Trumpin mukaan ratkaisee kaikki Yhdysvaltojen huolet Grönlannista. Tanska ja Grönlanti ovat kiittäneet sopimusta siitä, että se tunnustaa Grönlannin itsemääräämisoikeuden ja pysymisen Naton jäsenenä mahdollisen itsenäistymisen jälkeen.
Ennen kuin sopimukseen päästiin, Yhdysvaltain ja Tanskan perinteisesti hyvät välit joutuivat koetteille, sillä Trump uhkaili toistuvasti erilaisilla aggressiivisilla toimilla Grönlannin haltuun ottamiseksi tai liittämiseksi osaksi Yhdysvaltoja.