Nord Stream -kaasuputkioikeudenkäynti alkoi Saksassa
Saksassa on alettu selvittää oikeudenkäynnissä neljän vuoden takaista Nord Stream -kaasuputkien räjäytystä. Jutun käsittelyn odotetaan kestävän pitkälle ensi talveen. Syytteessä on Ukrainan asevoimien entinen upseeri.
Syytteet koskevat räjähdyksen aiheuttamista, omaisuuden vahingoittamista, julkisen palvelun häiritsemistä sekä osallisuutta sotarikoksiin siviili-infrastruktuuriin kohdistuneella iskulla.
Miehen epäillään johtaneen ryhmää, joka asensi räjähteitä Itämeren pohjassa kulkeviin kaasuputkiin. Ryhmän uskotaan liikkuneen vuokratulla huvipurrella, johon oli lastattu suuria määriä sotilaskäyttöön tarkoitettuja räjähteitä, jotka sukeltajat asensivat putkistoon. Putket räjähtivät useiden päivien päästä.
Sekä syytetty itse että Ukraina ovat kiistäneet aiheuttaneensa räjähdykset.
Saksalaislehti Stern kertoo, että syytetty ei aio todistaa oikeudenkäynnissä, sillä Ukrainan entisiä erikoisjoukkojen jäseniä on kielletty puhumasta julkisesti tehtävistään.
Oikeustalon ulkopuolella nähtiin myös mielenosoittajia, joiden kylteissä luki muun muassa: ”Mitä ovat sotarikokset? Räjäytetty putki? Rakennusten pommittaminen ja ihmisten tappaminen?” ja ”Venäjä on terroristivaltio.”
Oikeudenkäynti on suuren mediahuomion kohteena, sillä eri puolilta maailmaa toistasataa toimittajaa on ilmoittautunut seuraamaan tapausta.
Hampurissa pidettävä oikeudenkäynti on poliittisesti herkkä Saksassa, joka on yksi Ukrainan tärkeimpiä tukijoita tämän puolustautuessa Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Etenkin, kun Saksassa suosiotaan on kasvattanut radikaalioikeistolainen AfD-puolue, joka vastustaa Ukrainan tukemista ja haluaa elvyttää Saksan yhteyksiä Venäjään.
Nord Stream -putket kulkevat Venäjältä Saksaan. Vuoden 2022 sabotaasina pidetyt räjähdykset vaurioittivat molempia putkistoja, eivätkä ne ole käytössä. Ykkösputkisto toimitti ennen sotaa maakaasua Saksaan. Toinen putkikin valmistui, mutta Saksa keskeytti käyttöönottohankkeen sodan seurauksena.
Alkujaan spekuloitiin Venäjän mahdollisella osuudella räjäytyksiin, mutta Saksassa syyttäjät uskovat Ukrainan osuuteen. Nyt oikeudessa syytettynä olevaa entistä ukrainalaista armeijan erikoisjoukkojen upseeria on Saksassa kutsuttu julkisuudessa vain nimellä Serhii K. Epäilty otettiin kiinni runsas vuosi sitten Italiassa.
Moskova on kiistänyt osallisuutensa putkiräjäytyksiin ja pitänyt epäilyjä järjettöminä.