Keskusta linjasi kaivoksista: "Ympäristövaikutukset on otettava vakavasti"
Keskusta tavoitteena on tehdä Suomesta kestävän kaivostoiminnan mallimaa, jossa huolehditaan puhtaasta luonnosta ja vesistöistä, turvataan maanomistajien oikeudet ja vahvistetaan paikallista päätösvaltaa. Tämä on keskustan vastavalmistuneen kaivospoliittisen linjauksen pääviesti.
Puolueessa nähdään, että kaivostoiminta on sovitettava yhteen muiden elinkeinojen kanssa ja sen taloudellisten hyötyjen on jäätävä mahdollisimman suurelta osin Suomeen.
Linjausta valmistelleen työryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Vesa Kallion mukaan suomalaisten on itse voitava päättää mineraalivarojensa käytöstä.
– Kaivostoiminnalla on tärkeä merkitys taloudelle ja huoltovarmuudelle, mutta sen ympäristövaikutukset on otettava vakavasti, Kallio sanoo.
– Haluamme, että Suomi näyttää maailmalle esimerkkiä vastuullisesta kaivostoiminnasta.
Keskustan mielestä kaivostoiminnan ympäristöhaittojen ehkäisemisen on oltava ensisijaista koko mineraaliketjussa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä vesistöjen tilaan, luonnon monimuotoisuuteen ja pitkäaikaisiin ympäristövaikutuksiin.
Myös kaivostoiminnan vakuusjärjestelmää on kehitettävä, jotta kaivosten sulkemisesta ja jälkihoidosta aiheutuvat velvoitteet pystytään hoitamaan asianmukaisesti. Ympäristövastuun on ulotuttava malminetsinnästä kaivoksen sulkemiseen ja jälkihoitoon asti.
– Ei voi olla niin, että kaivostoiminnan päätyttyä ympäristöhaitat ja niiden kustannukset jäävät paikallisten ihmisten tai veronmaksajien kannettaviksi. Kaivosyhtiöiden on vastattava toimintansa vaikutuksista, Kallio vaatii.
Kaivostoiminta on sovitettava yhteen muiden elinkeinojen, kuten maa- ja metsätalouden sekä matkailun kanssa.
Keskusta painottaa kaivostoiminnassa paikallisen päätösvallan ja maanomistajien oikeuksien merkitystä. Se näkee, ettei kuntien oikeutta päättää kaivostoiminnan mahdollistamisesta kaavoituksella tule heikentää.
Puolue pitää tärkeänä myös sitä, että alueen asukkaiden ja maanomistajien todelliset osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet turvataan. Kaivostoiminnan on nautittava paikallisten ihmisten luottamusta.
– Maanomistajien oikeuksia on kunnioitettava ja kunnilla on oltava vahva päätösvalta oman alueensa maankäytöstä. Kaivostoiminta on sovitettava yhteen muiden elinkeinojen, kuten maa- ja metsätalouden sekä matkailun kanssa, Kallio toteaa.
Keskusta haluaa kehittää kaivosverotusta siten, että mahdollisimman suuri osuus verotuotosta kohdistuu kaivosten vaikutusalueen kunnille.
Samalla on huolehdittava alan kilpailukyvystä ja ennakoitavasta toimintaympäristöstä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa kotimaista omistusta, mineraalien jatkojalostusta ja kiertotaloutta.
– On oikeudenmukaista, että kaivostoiminnan hyödyt näkyvät myös niillä paikkakunnilla, joilla sen vaikutukset tuntuvat. Kaivosveron tuotosta on ohjattava nykyistä suurempi osuus paikallisille kunnille. Samalla meidän on vahvistettava kotimaista jalostusta, jotta mineraalivaroistamme syntyvä lisäarvo jää mahdollisimman suurelta osin Suomeen, Kallio painottaa.