Vatkaatko huolenaiheita aamuyöstä? – HT: Unilääkärin yksinkertainen kikka katkaisee hyrrän
Kukapa ei olisi joskus kokenut tilannetta, jolloin huolenaiheet valvottavat yön pimeinä tunteina. Ajatus pyörii kehää eikä uni tule millään, vaikka kuinka yrittää nukahtaa.
Monia tämä saattaa vaivata etenkin aamuyöstä. Silloin ihminen havahtuu herkästi hereille kevyen unen vaiheessa. Jos mieleen jysähtävät silloin erilaiset murheet, unesta ei voi enää kuin haaveilla.
Ongelmaa voi kuitenkin yrittää helpottaa erilaisilla keinoilla, neuvoo unilääkäri Gabriele Sved Terveystalo Helsinki Uniklinikalta Hyvä Terveys -lehdessä.
Svedin mukaan murheet kannattaa pyrkiä käsittelemään päiväaikaan, jotta ne eivät tule mieleen aamuyöllä.
Hän suosittelee lyhyttä huolihetkeä ennen nukkumaanmenoa. Huolihetkessä voi käydä läpi mieltä painavat asiat ja päättää, mitä niille voisi tehdä ja milloin.
Jos huolet kuitenkin nousevat pintaan yöllä, kannattaa ne kirjoittaa Svedin mukaan paperille ja jättää odottamaan aamuun.
– Yöllä ongelmat tuntuvat pahemmilta kuin ne todellisuudessa ovat ja siksi niihin kannattaa palata päivällä, artikkelissa summataan.
Jos huolet valvottavat, aivoille kannattaa myös yrittää antaa muuta tekemistä.
Hyvä keino on keskittyä esimerkiksi hengityksen lempeään hidastamiseen, peiton tuntumaan tai rentoutumiseen kehonosa kerrallaan. Myös rauhalliset podcastit tai musiikki voivat auttaa suuntaamaan ajatukset pois murheista.
– Jos uni karkaa yli vartiksi, on parempi siirtyä toiseen huoneeseen istuskelemaan tai tekemään jotain rauhoittavaa. Palaa makuuhuoneeseen vasta, kun uni kutsuu, HT:n artikkelissa sanotaan.
Valoja ei kuitenkaan kannata sytyttää eikä kännykkää käyttää. Valo antaa aivoille herkästi piristymissignaalin.