Kansalaisaloite vaatii Yleä tiukemmalle kulukuurille – Taustalla hallituspuolueiden nuorisopomoja
Yle
Yleisradion tiukemmista säästöistä ja sen tehtävien rajaamisesta on tehty kansalaisaloite, johon kerätään parhaillaan nimiä.
Aloitteen vastuuhenkilöitä ovat muun muassa kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöjen puheenjohtajat.
Aloitteessa kyseenalaistetaan myös parlamentaarinen valmistelumalli Yleisradion rahoituksesta ja tehtävistä päätettäessä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kehottaa viestipalvelu X:ssä allekirjoittamaan aloitteen.