Valtionhallinnon järjestelmä ei kestänyt etätyöryntäystä – Valtori kertoo lisänneensä kapasiteettia

Koronavirus

Viime perjantaina valtionhallinnon etäkäyttöjärjestelmässä oli pitkäkestoisia katkoksia. Syynä katkokseen oli etätyön räjähdysmäinen lisääntyminen, mikä juontuu koronapandemiasta.

Perjantaiset ongelmat koskivat valtionhallinnon tietoverkoista vastaavan Valtorin mukaan suurinta osaa valtionhallinnosta, mutta eivät kaikkia.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallintojohtaja Jussi Luomajärvi arvioi, että ministeriön henkilöstöstä oli viime perjantaina etätöissä jopa noin 70–80 prosenttia. Luomajärven mukaan etäyhteyksissä oli tuolloin merkittäviä ongelmia.

– Siellä oli tunteja kestäviä katkoksia, ja etäneuvotteluyhteydet eivät toimineet, Luomajärvi kertoo.

Luomajärven mukaan tilanne on ollut maanantaina parempi, mutta erilaisista pätkimisistä ja ongelmista on edelleen kantautunut hänen korviinsa viestiä.

Luomajärven tietojen mukaan ongelmat ovat aiemmin olleet yksittäistapauksia ja tietoverkot ovat olleet hänen mukaansa kohtuullisen hyvässä kunnossa. Hän arvioi, että tuoreiden ongelmien laajuus on suorassa yhteydessä etätyön ennennäkemättömään lisääntymiseen.

Luomajärvi arvioi, ettei Valtorilla ole valmistauduttu näin laajaan etätyön käyttöön, mihin Suomessa on nyt viime päivinä menty.

Valtorilla ongelmakohdaksi on koitunut mukaan etätöissä käytettävä VPN-järjestelmä, jonka avulla yhdistetään etätöitä tekevän työntekijän työasema Valtorin tarjoamaan sisäverkkoon, kertoo tuotantojohtaja Tero Latvakangas.

Järjestelmästä on puuttunut tarvittava kapasiteetti laajojen etätöiden järjestämiseen. Kapasiteetti on hänen mukaansa laskettu niin, että sen pitäisi riittää normaalitilanteessa, jopa perjantaille tavallisten piikkien kohdalla.

– Perjantaina meillä oli VPN-laitteistossa melko pitkäkestoinen katko sen takia, että kapasiteetti loppui käytännössä kesken, Latvakangas kertoo.

Kapasiteettia pystyy kuitenkin ostamaan lisää palveluntarjoajalta, eli teleoperaattorilta. Valtorin kohdalla palveluntarjoajana toimii Telia. Valmistautuminen etätöiden lisääntymiseen on aloitettu Latvakankaan mukaan jo ennen perjantaita.

– Valitettavasti valmistelut eivät päässeet perjantaiksi ihan niin pitkälle vielä, että olisi siitä huipusta selvitty, mikä torstain hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen syntyi, Latvakangas kertoi.

Kapasiteettia on lisätty viikonlopun aikana, eikä maanantaina ole Latvakankaan mukaan enää ollut katkoksia ja etätyöt ovat onnistuneet. Kapasiteetin lisäyksen yhteydessä on myös estetty liikennettä erityisen kuormittaville alustoille, kuten Youtubeen tai Yle Areenaan.

Viikonlopun estoja on osittain jo höllennettykin, koska samalla oli mennyt estoon palveluita, joita valtionhallinnossa onkin tarvittu.

– Tarkoitus ei ole vaikeuttaa työntekoa, vaan säilyttää tasapaino, Latvakangas lisää.

Latvakankaan mukaan etätyöt mahdollistavia toimenpiteitä jatketaan edelleen tämän viikon aikana.

Ficomin toimitusjohtajan Elina Ussan mielestä on yllättävää, että kapasiteetti on päässyt loppumaan valtionhallinnon puolella. Hänen mielestään valtionhallinnolla pitää olla riittävä valmius tällaisiin tilanteisiin.

Valtionhallinnon perjantaiset ongelmat koskivat nimenomaan organisaation sisäisiä järjestelmiä. Ussan mukaan Suomen tietoliikenneverkot eivät sen sijaan tule olemaan ensisijainen ongelma etätöiden lisääntymisessä.

– Meillä on Suomessa korkealaatuiset viestintäverkot ja sitä kautta ainakin tämän hetkinen arvio on, että tietoliikenneverkot kestävät hyvin tämän lisääntyvän etätyön tekemisen, Ussa arvioi.

Sen sijaan hän näkee haasteiden löytyvän ennemminkin tietoturvan puolelta. Mahdolliset väärinkäytökset voivat lisääntyä entisestään ja poikkeuksellista tilannetta saatetaan käyttää helposti hyväksi.

– Pitää olla tarkkana siitä, minkälaisia viestejä klikkaa auki. Tietojen kalastelua saattaa tulla koronankin nimissä lisää, Ussa kertoo.

Ussan mukaan Ficomin tietoon ei ole tullut, että koronatilanne ja ihmisten jääminen kotiin olisi lisännyt piikinomaisesti suoratoistopalveluiden katsontaa ja tätä myötä operaattorien kuormitusta.

– Se johtuu ennen kaikkea siitä, että tällä hetkellä ne kuormittavat ajat ovat olleet työajan ulkopuolisia. Työaikana kapasiteettia on reilummin vapaana.

Käytössä olevasta kapasiteetista otetaan ikään kuin kaikki irti ja käyttö jakautuu tasaisemmin päivän mittaan.

– Tietoliikenneverkot on rakennettu käyttöä varten. Etätyöllä ehkäistään nyt epidemian laajenemista, mutta toivottavasti se vakiintuu jokapäiväiseen käyttöön kriisin jälkeenkin, Ussa kertoo.

Ficom on ICT-alan edunvalvontaorganisaatio. Sen jäseniä ovat muun muassa Elisa, DNA, Telia, Microsoft ja Google. Ficomin vastuualuetta ovat tietoliikenneverkkoihin liittyvät elinkeinopoliittiset asiat ja sääntelyasiat.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen valvonta-osaston johtajan Jukka-Pekka Juutisen mukaan tietoliikenneverkot on mitoitettu käyttöpiikkien mukaisesti eikä mitään erityistoimenpiteitä tarvitse verkkojen osalta lähtökohtaisesti tehdä.

Liikennemäärien ei pitäisi hänen mukaansa poiketa siitä, mitä ne ovat tavallisesti ilta-aikaan ihmisten päästessä töistä kotiin.

Juutisen mukaan normaalit televerkot harvemmin myöskään kuormittuvat etätyöskentelystä, koska etätyöskentelyssä siirrettävät tiedot ovat yleensä sähköpostiviestejä. Videopalaverinkaan kuormituksen ei pitäisi nousta samalle tasolle esimerkiksi suoratoistopalveluiden kanssa.

Myös Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professorin Raimo Kantolan mukaan edellytykset etätyön tekemiselle ovat Suomessa nykypäivänä tietoliikenneverkkojen osalta hyvät.

Sen sijaan organisaatiopäässä pitää omien serverien kohdalla käydä läpi järjestelyjen riittävyys. Muun muassa opetuksen siirtäminen etäopetukseksi voi olla hyvin kuormittavaa.

– Jos tehdään interaktiivinen opetustilanne internetin yli, niin se vaatii todella paljon serverikapasiteettia. Sitä ei välttämättä ole nyt ostettuna valmiina. Ne järjestelyt pitää tehdä, ja siinä menee jonkin aikaa.

Kantolan mukaan on kuitenkin kyse aivan tavallisesta IT-työstä. Järjestelmät pitää käydä läpi ja katsoa, että kapasiteettia riittää jokaiseen käyttötarkoitukseen.

– Kuormitus ei ole ongelma, se on vain järjestelykysymys.