Tutkijayhteisö selvitti: Keskusta jakaa ministerisalkut alueellisesti tasaisimmin – Pirkanmaa ministeripelin suurin häviäjä
Onkohan uusi hallitus alueellisesti riittävässä balanssissa? Miten on sukupuolten tasa-arvon tai toteutumisen laita? Pärjääköhän ministerinä pelkillä timpurin papereilla?
Näitäkin kysymyksiä punnitaan taas pian. Avuksi pohdintaan on nyt tarjolla e2 Tutkimuksen kokoamaa faktaa ministerisalkkujen jakautumisesta ja hallituskoalitioista.
Ville Pitkäsen ja Jussi Westisen kokoamassa paketissa käydään läpi niin iän, sukupuolen ja koulutuksen vaikutus salkkujakoon, ministerien taustat ja salkkujako puolueittain, ministerisalkkujen alueellinen jakautuminen kuin hallituspohjatkin.
Tietopaketista ilmenee muun muassa, että keskustalla on ollut viimeisen 32 vuoden aikana ministeri jokaisesta maakunnasta Pirkanmaata ja ruotsinkielistä Pohjanmaata lukuun ottamatta. SDP:n ministereistä taas peräti 44 prosenttia on ollut Uudeltamaalta, joko Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä.
Maakunnista ministeripelin suurin häviäjä on ollut Pirkanmaa, joka on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin maakunta. Ministerejä sillä ei ole kuitenkaan ollut enempää kuin lähes kolme kertaa pienemmällä Etelä-Savolla.
Uusimaa ja Varsinais-Suomi ovat ainoat maakunnat, jotka ovat saaneet ministerin jokaiseen hallitukseen viimeisen 30 vuoden aikana.
Myös Satakunnasta ja Kymenlaaksosta on ollut ministeri jokaisessa hallituksessa vuodesta 1987 lähtien yhtä kautta lukuun ottamatta.
Tietopaketin mukaan naiset dominoivat sosiaaliministerien salkkuja, mutta ”painavimmat ” salkut ovat lähes aina miesten hallussa.
Tarkastelujaksolla 1987–2019 sosiaali- ja terveysministerinä on ollut 27 vuoden ajan nainen ja viiden vuoden ajan mies. Peruspalveluministerin salkku on ollut 16 vuotta naisella ja neljä vuotta miehellä.
Sen sijaan pääministerin, valtiovarainministerin, kauppa- ja teollisuus/elinkeinoministerin, maa- ja metsätalousministerin ja ulkoministerin salkut on annettu lähes aina miehille.
Vasemmistoliitossa ja vihreissä naisministereitä on ollut suhteellisesti eniten, yli 50 prosenttia kaikista puolueen ministerivuosista.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa sukupuolijakauma muuttui jälleen miesvaltaisemmaksi. Naisministereitä Sipilän kokoonpanossa oli noin kolmannes, kun heitä Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen hallituksissa oli noin puolet.
Ministereistä 86 prosentilla on ollut akateeminen koulutus. Valtio- ja oikeustieteellinen koulutus korostuu ministerivalinnoissa.
Sen sijaan teknisiltä aloilta päädytään ministeriksi harvoin. Poikkeuksia ovat esimerkiksi diplomi-insinöörit Juha Sipilä ja Iiro Viinanen (kok.) ja ja tekniikan tohtori Tarja Cronberg (vihr.).
Kasvatustieteilijöistä ministeriksi ovat yltäneet vain Ole Norrback (r.), Jari Vilén (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.).
SDP:n ministerivalinnoissa koulutusala ei ole korostunut keskustan ja kokoomuksen tapaan. Ministeriksi on noustu usein ilman akateemista loppututkintoakin.
Viimeisin SDP:n ministeri ammattikoulupohjalta on Lauri Ihalainen. Akateemista tutkintoa vailla ovat olleet myös muun muassa Eero Heinäluoma, Tarja Filatov, Maria Guzenina, Jouni Backman, Sirpa Paatero ja Liisa Jaakonsaari.
Kokoomus on nostanut uusia kasvoja ministeriksi keskustaa ja SDP:tä aktiivisemmin, SDP:ssä ja keskustassa on luotettu jopa noin 20 vuotta eduskunnassa istuneisiin konkareihin.
Viimeisen 32 vuoden aikana kokoomus on puolueista ainoa, joka on pitänyt hallussaan kaikkia nykyisiä ministerisalkkuja.
Muilla katvealueita on jäänyt. Esimerkiksi SDP ei ole kanniskellut puolustusministerin eikä keskusta työ- ja opetusministerin salkkuja.