Sosiaali- ja terveysvaliokunta äänestää torstaina alkoholilaista – enemmistö kannattanee hylkäämistä
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta äänestää huomenna torstaina siitä, tekeekö se alkoholilain muutosta koskevasta esityksestä hylkäävän vai hyväksyvän mietinnön. Muutoksella ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttiraja nousisi nykyisestä 5,5 prosentista kahdeksaan prosenttiin käymisteitse valmistettujen alkoholien kohdalla.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sanoi STT:lle, että torstaiaamun kokouksessa käydään asiasta valmistava keskustelu ja sen yhteydessä otetaan kantaa esityksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen valiokunnassa.
– Odotettavissa on mielenkiintoinen aamu, koska tämä lausuntopalaute on ollut sellaista, että ensimmäistä kertaa valiokunnan edessä on näin vaikea kysymys ratkaistavaksi.
Valiokunnan enemmistö kannattanee esityksen hylkäämistä, sillä opposition lisäksi hylkäämisen puolella on hallituspuolue kristillisdemokraatteja valiokunnassa edustava Päivi Räsänen.
Perjantaina valiokunnan on tarkoitus käsitellä mietintöluonnosta ja päättää sen hyväksymisestä.
Vaikka valiokunta tekisi esityksestä hylkäävän mietinnön, lakiesitys voidaan kuitenkin hyväksyä täysistunnossa vastalausemenettelyn kautta.
Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisessä käsittelyssä täysistunnossa joku hallituspuolueen edustaja tekee vastaesityksen hallituksen esityksen hyväksymisestä. Jos vastaesitys saa riittävästi kannatusta, se käy suuren valiokunnan käsittelyssä kääntymässä ensimmäisen ja toisen käsittelyn välissä.
Vastaava menettely tarvittiin vuonna 2017, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus nosti vähittäistavarakaupoissa myytävän alkoholin rajan 5,5 prosenttiin. Tuolloinkin sosiaali- ja terveysvaliokunta kannatti rajan pitämistä ennallaan 4,7 prosentissa.
Valiokunta äänesti keskiviikkona siitä, pitäisikö esitykselle pyytää ministeriöltä uusia kansanterveydellisesti ja kansantaloudellisesti kestäviä perusteluita. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Ilmari Nurminen (sd.) perusteli tätä sillä, että kaikki valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat vastustaneet hallituksen esitystä.
Esitys lisäperusteluiden pyytämisestä kuitenkin kaatui äänin 9–8.