Tutkija: Ranskan ydinasepelote ei korvaa Yhdysvaltain massiivista asearsenaalia
Mitäs me sanoimme, voisi kuvitella monen ranskalaisen nyt ajattelevan Euroopan tilanteesta. Ranska on perinteisesti suhtautunut epäilyksellä Yhdysvaltain johtavaan asemaan vanhan mantereen turvallisuuden takaajana.
Kehitys huipentui vuonna 1966, kun Ranska presidentti Charles de Gaullen johdolla irtautui Naton sotilaallisista rakenteista palatakseen muodollisesti takaisin vasta 2009.
Ydinpelotteensa Ranska on pitänyt koko ajan tiukasti omissa käsissään. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Matti Pesun mukaan muualla Euroopassa Ranska ulkopoliittisia motiiveja onkin pidetty turhan itsekkäinä.
Presidentti Emmanuel Macron ehdotti jo vuonna 2020 eurooppalaisille kumppaneille strategista keskustelua Ranskan ydinpelotteen roolista osana laajempaa Euroopan turvallisuutta.
Pesun mukaan tämä ei johtanut juuri mihinkään, koska vuoropuhelun aloittamisen olisi tulkittu olevan sen myöntämistä, ettei Yhdysvaltoihin voi luottaa.
Nyt, Donald Trumpin toisen presidenttikauden alettua vauhdikkaasti, on aivan toinen ääni kellossa.
– Euroopassa on neljän vuoden välein ymmärretty, että Ranskalla saattaa olla joissain asioissa pointtikin, Pesu naurahtaa.
Euroopan toisen ydinasevallan Britannian sukellusveneiden ydinohjukset on kytketty osaksi Naton puolustusta. Pelote ei ole kuitenkaan niin itsenäinen kuin Ranskalla, sillä Trident-ohjukset ovat amerikkalaisia.
Macronin viime viikon avaus mahdollisuudesta ulottaa Ranskan ydinasesateenvarjo laajemmalle Euroopassa sai lähes poikkeuksetta myönteisen vastaanoton. Pesun mukaan jonkinlainen muutos on näyttää olevan käynnissä, mutta mitään dramaattisia johtopäätöksiä ei kannata vielä tehdä.
Pesun mukaan ranskalaisen ydinasesateenvarjon avaamiseen koko Euroopan ylle sisältyy monia avoimia kysymyksiä niin poliittisen päätöksenteon, ydinpelotedoktriinin kuin puhtaasti Ranskan asearsenaalin kannalta.
Ranskan vajaat 300 ydinkärkeä ovat Pesun sanoin ”minimipelote”, jonka myös Ranska itse myöntää. Se ei ole Yhdysvaltain tuhansien ydinkärkien tapaan mitoitettu yritykseen tuhota Venäjän kaltaisen vastustajan ydinasejärjestelmät.
Sen sijaan ajatus on kyetä aiheuttamaan niin mittavaa tuhoa vihollisien muissa tärkeissä kohteissa, ettei sellaista riskiä ole kenenkään mahdollista hyväksyä.
– Määrälläkin on siis väliä, vaikka kyseessä ovat hyvin tuhovoimaiset aseet, Pesu sanoo.
Lisäksi Ranskalta puuttuu kyky eskaloida konfliktia vähitellen: ydinkärjellä varustetuista risteilyohjuksista voi edetä vain yhden askeleen suoraan sukellusveneestä laukaistaviin strategisiin ballistisiin ohjuksiin.
Ollakseen uskottavampi Ranskan ydinpelote tarvitsi siis todennäköisesti sekä monipuolistamista ja laajentamista, mikä on erittäin kallista.
– Varsinkin jos miettii, millaista tavanomaista sotilaallista kykyä samalla rahalla saisi aikaan, Pesu lisää.
Epäilyksiä voi aiheuttaa myös se, että Macron korostaa lopullisen päätöksen käyttää tai olla käyttämättä ydinasetta pysyvän kansallisissa käsissä eli Ranskan presidentillä. Sama tosin pätee myös Yhdysvaltoihin ja sen presidenttiin.
Pesun mukaan ranskalaisilla onkin ollut ihan hyvä syy kysyä, miksi eurooppalaiset luottaisivat enemmän valtameren takana tehtävään päätökseen tulla apuun. Ranska sentään on itsekin Euroopassa.
– Ranskalaiset tässä ihan hyvin sörkkivät sellaisia perusajatuksia, joiden varaan Euroopassa on turvallisuutta rakennettu, Pesu kuvailee.
Hän arvioi eri liittolaismaiden lähestyvän Ranskaa nyt ydinpeloteasiassa kahdenvälisesti. Tämä sisältää vaaran eurooppalaisen yhtenäisyyden kannalta, jos toiset liittolaismaat etenevät opportunistisesti toisia pidemmälle.
– Ranskalle toisaalta sopii tällainen ajattelu halukkaiden koalitioista. Enkä usko, että esimerkiksi EU-tasolla tällaista (ydinase)keskustelua olisi mahdollista käydäkään – esimerkiksi Irlannin kaltainen liittoutumaton maa torppaisi sen heti, Pesu sanoo.
Mitä käytännön ydinpeloteyhteistyö Ranskan kanssa sitten voisi olla? Teoriassa esimerkiksi osallistumista Ranskan kansallisiin ydinaseharjoituksiin tai muuta ydinasekonsultaatiota.
Ranskan aseiden, käytännössä risteilyohjusten ja niitä kuljettavien Rafale-hävittäjien, sijoittamista muihin Euroopan maihin Pesu ei pidä kovin helppona toteuttaa.
– Sen sijaan noiden kaksikäyttökoneiden lennättäminen ilman ohjuksia muissa liittolaismaissa olisi todennäköisempää, siinäkin olisi jonkinlaista signaalivaikutusta, Pesu pohtii.
Yhdysvaltain ydinpommeja on tällä hetkellä sijoitettuna ainakin viiteen eurooppalaiseen Nato-maahan.
Ranska aloitti ydinohjelmasta 1950-luvulla ja räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa 1960 Saharan autiomaassa. Maa kasvatti tasaisesti ydinpelotettaan, joka oli vahvimmillaan kylmän sodan päättyessä, jolloin Ranskalla oli noin 540 ydinkärkeä.
Tuolloin ydinpelote käsitti koko triadivalikoiman eli maalta, ilmasta ja sukellusveneistä laukaistavat ohjukset. Maalle sijoitetuista keskimatkanohjuksista Ranska luopui lopullisesti 1990-luvulla.
Vuonna 1998 Ranskan liittyi ydinkoekieltosopimukseen. Sitä ennen maa oli tehnyt Mururoan atollilla Tyynellämerellä sarjan ydinkokeita, joista vastaan protestoitiin laajasti Euroopassa – myös Suomessa.
Vuonna 2008 presidentti Nicolas Sarkozy ilmoitti Ranskan rajoittavan ydinkärkiensä määrän omaehtoisesti enintään 300:aan. Suurin osa niistä on Triomphant-luokan neljässä ydinsukellusveneessä, joista yksi on aina partioimassa merellä varmistaen Ranskalle vastaiskukyvyn ydinaseilla.
Jokaiseen sukellusveneeseen mahtuu 16 ballistista ohjusta, joiden kantamaksi arvioidaan ainakin 9 000 kilometriä. Jokaisessa ohjuksessa on tiettävästi 5–6 ydinkärkeä.
Lisäksi Ranskan ydinpelotteeseen kuuluvat ilmasta laukaistavat ydinkärjellä varustetut ASMPA-risteilyohjukset, joita on noin 50 kappaletta. Dassaut’n Rafale-hävittäjistä laukaistavien ohjusten kantomatka on noin 500 kilometriä.
Ydinasedoktriini määrittelee, missä tilanteessa valtio käyttää ydinaseita. Ranskan ydinasedoktriini ei kiellä ydinaseen ensikäyttöä tai määritä tarkkaa rajaa sille, minkä yli mentäessä ydinaseeseen turvaudutaan.
Määritelmällisesti Ranska puolustaa ydinaseellaan ”elintärkeitä etujaan”, joilla Macron sanoi jo vuonna 2020 olevan myös ”eurooppalainen ulottuvuus”.
