Pääkaupunkiseudun kaupungit määräsivät maskipakon omiin sisäliikuntatiloihinsa – ei kuitenkaan liikuntasuoritusten aikana

Koronavirus

Helsinki, Espoo ja Vantaa alkavat edellyttää kasvomaskien käyttöä hallinnoimissaan sisäliikuntatiloissa. Maskia on käytettävä muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana.

Asiasta linjasi tiistaina pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä. Velvoite tulee voimaan 2. marraskuuta ja koskee kaikkia 15 vuotta täyttäneitä. Maskia ei edellytetä niiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi sitä käyttää.

Koordinaatioryhmä ja kaupungit vetoavat myös yrityksiin ja yleishyödyllisiin toimijoihin, jotta ne velvoittaisivat maskien käyttöön omissa sisäliikuntatiloissaan.

Kokouksessa päätettiin myös, että kaupunkien julkiset tilat pidetään auki.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiistaina, että Suomessa on raportoitu 193 uutta koronavirustartuntaa. Kahdessa viikossa on raportoitu 2  664 tartuntaa, mikä on 57 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.