Näkökulma: Keskusta ajoi SDP:n nurkkaan – Rinteen pääministeripäivät näyttävät luetuilta

Rinnettä eivät kelpuuta enää pääministeriksi muutkaan eduskunnan isot puolueet, Pekka Pohjolainen huomauttaa näkökulmassaan
Näkökulma

Vaihtuuko pääministeri vai kaatuuko koko nykyinen hallitus?

Vaihtoehdot hupenivat vähiin sen jälkeen, kun keskusta ensin eduskuntaryhmänsä suulla ja myöhemmin illalla puoluehallituksen linjauksella ilmoitti luottamuksensa pääministeri Antti Rinteeseen (sd.) menneen.

Keskusta haluaisi yhä jatkaa hallitusyhteistyötä samalla pohjalla ja ohjelmalla. Jos puolueen SDP:lle tarjoama malli – pelkkä pääministerin vaihtaminen – ei demareille kuitenkaan käy, hallitus kaatunee. Tällöin edessä on ensin ehkä yritys koota uusi hallitus nykyisestä eduskunnasta.

Rinteen johtamaa enemmistöhallitusta tien päässä tuskin enää on, sillä häntä eivät keskustan luottamuksen mentyä enää pääministeriksi kelpuuta muutkaan eduskunnan isot puolueet perussuomalaiset ja kokoomus.

SDP:n ja Rinteen liikahtamista asiassa odotettiin illalla Hakaniemessä kokoontuneesta SDP:n puoluehallituksesta.

Ellei Rinne päätä itse erota aiemmin, hänen hallituksensa taival tulee tiensä päähän viimeistään keskiviikkona, kun eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta opposition välikysymyksen käsittelyn päätteeksi.

Rinteen johtamistapaa on leimannut koko hänen lyhyen kautensa ajan epävarmuus, hermostuneisuus, poukkoilu ja omiin sanomisiin sotkeutuminen.

Jälkimmäinen kävi lopulta kohtalokkaaksi, kun pääministerin sotkeutumista Postin omistajaohjaukseen ei enää pystynyt selvittämään hallituskumppani keskustaa tyydyttävällä tavalla.

Pääministeri käynnisti käytännössä itse oman lähtölaskentansa viime torstaina eduskunnan kyselytunnilla, kun hän syytti Postia omistajan tahdon vastaisesta menettelystä pakettilajittelijoiden tes-siirrossa.

Kun Postin hallituksen puheenjohtaja seuraavana aamuna tiukasti torjui Rinteen syytökset, Rinne joutui kiipeliin, josta omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) ero ei pelastanut.

Rinteen toiminta asiassa oli niin tökeröä, että hallituskumppanien lisäksi luottamus alkoi nähtävästi rapautua omienkin silmissä. Näkyvät demaritukijat loistivat poissaolollaan.

Kun asioista tulee politiikassa luottamuskysymyksiä, niistä ei yleensä päästä ulos muuten kuin henkilöitä vaihtamalla. Itse asialla ja sen mittaluokalla ei enää siinä pisteessä ole niin väliäkään.

Keskustan näkökulmasta ja hallitusyhteistyön sujumisen kannalta Rinteen vaihtuminen toiseen demaripääministeriin toisi luultavasti omat ongelmansa.

Rinne halusi keväällä keskustan hallitukseen ja oli valmis pitkälle meneviin myönnytyksiin hallitusneuvotteluissa toteuttaakseen unelmansa ”uudesta punamullasta”.

Uuden pääministerin kanssa yhteiselo voi olla vaikeampaa, kun SDP:n ja keskustan välejä jäisi ehkä pitkäänkin jäytämään syvä keskinäinen epäluottamus pääministerin kaatamisen vuoksi.

Näin kävi ainakin, kun SDP kaatoi kesällä 2003 keskustalaisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen kuuluisassa Irak-jupakassa.

Jäätteenmäkeä pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana seurannut Matti Vanhanen joutui näkemään valtavasti vaivaa rakentaessaan luottamusta keskustan ja SDP:n välille.

Poliittis-lääketieteelliseen ihmeeseen, tapauksesta jääneiden syvien haavojen paikkaukseen, Vanhanenkaan ei silti kyennyt.