Yle ja HS: Salainen muistio paljastaa, että Rinne tiesi Postin suunnitelmista elokuun 28. päivä

Hallituskriisi

Yle ja Helsingin Sanomat uutisoivat salaisesta muistiosta, joka paljastaa omistajaohjausministerin tehtävät perjantaina jättäneen Sirpa Paateron (sd.) olleen tietoinen Postin kiistanalaisista päätöksistä ja informoineen niistä myös pääministeri Antti Rinnettä (sd.).

Paatero on allekirjoittanut SDP:n eduskuntaryhmälle, puoluehallitukselle ja ministeriryhmälle osoitetun muistion elokuun 28. päivänä. Se on sama päivä, jona Posti tiedotti paketinlajittelijoiden liikkeenluovutuksesta.

Muistiosta selviää, että Posti on keskustellut asiasta valtio-omistajan kanssa.

Paatero kertoo itse keskustelleensa Postin henkilöstön asemaan liittyvistä kysymyksistä ay-järjestöjen kanssa ja informoineensa ennalta myös pääministeriä.

Ylen mukaan muistiosta pääsee sellaiseen käsitykseen, että Paatero ymmärtää Postin ratkaisua siirtää 700 työntekijää edullisempaan sopimukseen, mutta edellyttää samalla Postilta toimia, jotka pehmentäisivät työtekijöiden tilannetta.

Ministeri myös ennakoi päätöksen aiheuttavan työmarkkinahäiriöitä.

Antti Rinteen esikunnasta on Helsingin Sanomien mukaan myönnetty tällaisen muistion olemassaolo, mutta että heti sitä koskevan sähköpostin saapumisen jälkeen Paaterolle olisi ilmoitettu, ettei se vastaa yhdessä sovittuja linjauksia.

Pääministeri olisi 3. syyskuuta kutsunut Paateron luokseen tapaamiseen ja määrännyt työehtosopimussiirrot pysäytettäviksi.