Mikko Savola Il:ssa: Puolustusvoimille neljäs tehtävä
Puolustusvoimille on kuulunut kolme päätehtävää; kotimaan puolustus, virka-apu muille viranomaisille sekä kriisinhallintaan osallistuminen.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan hyväksymän ja eduskunnalle punnintaan menevän lakiesityksen mukaan Puolustusvoimille tulee myös neljäs tehtävä kansainvälisen avun antamiseen liittyen.
Lakimuutos perustuu Lissabonin sopimukseen, joka astui voimaan vuonna 2009.
– Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin on korkea aika saattaa myös oma lainsäädäntömme asentoon joka mahdollistaa myös meille kansainvälisen avun antamisen tilanteen niin vaatiessa. Tämän EU-velvoitteen lisäksi erityisesti tiivistyvä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on vahva peruste lainsäädännön uudistamiselle, kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) kirjoittaa Iltalehden blogissaan.
Tulevan lainsäädännön perusteella puolustusvoimat voivat antaa viranomaisapua myös muille kuin toiselle suomalaiselle viranomaiselle.
– Jos poliisi antaa apua toiselle EU-maalle, voi se tarvita tehtävään Puolustusvoimien apua. Jatkossa Suomi voi antaa apua myös suoraan toiselle maalle, EU:lle tai vaikkapa kansainväliselle järjestölle, Savola kirjoittaa.
Savola on eduskunnan puolustusvaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja suurenvaliokunnan jäsen.
Savola muistuttaa, että tämäkin lainsäädäntö on nimenomaan mahdollistavaa lainsäädäntöä.
– Päätökset mahdollisesta osallistumisesta tehdään vakaasti harkiten prosessissa, jossa ovat mukana tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta. Eduskuntaa pidetään päätöksentekoprosessissa mukana vähintään puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien kautta.
Kansainvälisen avunannon tehtävään koottavat joukot perustuvat kantahenkilökuntaan ja reserviläisiin, tietyissä tapauksissa myös varusmiehiä voidaan käyttää ei-vaarallisen virka-apuluontoisen avun antamiseen.