Marin Ylellä: Terveydenhuollon ylikuormittumisesta vakava uhka ilman uusia rajoituksia
Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan on olemassa erittäin vakava uhka terveydenhuollon ylikuormittumisesta, jos uusia rajoituksia ei oteta käyttöön, sanoi pääministeri Sanna Marin (sd.) keskiviikkona Ylen iltauutisissa.
Marin sanoi, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemyksen mukaan liikkumisrajoitukset on välttämätöntä ottaa käyttöön.
– En osaa sanoa, olemmeko myöhässä, toivottavasti emme, Marin totesi.
Yksityistiloissa kuten kodeissa tapahtuvaan juhlintaan ja vapaa-ajan viettoon ei Marinin mukaan päästä puuttumaan muilla keinoilla kuin liikkumisrajoituksilla.
– Samanaikaisesti pystyisimme puuttumaan tähän liikkumisen rajoittamisen kautta ja sitten toisaalta myös siihen, että ei olisi muuta ei-välttämätöntä toimintaa ja asiointia esimerkiksi kauppojen puolella, Marin sanoi.
THL:n terveysturvallisuusjohtajan Mika Salmisen mukaan koronavirustartuntojen määrä on tällä hetkellä niin korkealla tasolla, että on olemassa suuri riski siitä, että tartunnat kääntyvät uudelleen nousuun pienen tasaantumisen jälkeen.
Jos liikkumisrajoituksia ei saataisi voimaan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) oltaisiin THL:n mallinnuksen mukaan toukokuussa reilusti yli 1 000 tartunnan päiväluvuissa, Salminen sanoi Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana.
Tällaisiin lukuihin päädyttäisiin Salmisen mukaan, jos nykyiset rajoitustoimet olisivat edelleen voimassa.
Husin alueella todetaan nyt noin 400–500 tartuntaa päivittäin.