Maailman suurimman vapaakauppa-alueen synty etenee viimein – Rankassa viljelijät vastustavat Mercosur-sopimusta
Euroopan ja Etelä-Amerikan suuri kauppasopimus on määrä allekirjoittaa Paraguayssa lauantaina alkuillasta Suomen aikaa. Niin kutsuttu Mercosur-sopimus EU:n ja eteläisen Amerikan välillä synnyttää maailman suurimman vapaakauppa-alueen.
Kauppasopimus EU:n ja Mercosurin välillä yhdistäisi yli 700 miljoonaa kuluttajaa Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Sopimus voisi tulla voimaan tämän vuoden loppupuolella.
Viimeinen sinetti pitkään tekeillä olleelle sopimukselle tarvitaan Euroopan parlamentilta, jonka pitäisi äänestää asiasta tammi-helmikuun vaihteessa.
Osa EU-maista on vastustanut sopimusta, ja esimerkiksi sopimukseen aiemmin torjuvasti suhtautunut Italia kääntyi sen kannalle vasta loppiaisen aikoihin.
EU:n ja Mercosur-maiden välisen sopimuksen solmiminen lykkääntyi joulukuussa Italian ja Ranskan vastustuksen vuoksi. Maat ovat olleet huolissaan sopimuksen vaikutuksista Euroopan maatalouteen ja siitä, että halvempi tuonti lisääntyisi erityisesti Brasiliasta. Saksa, Espanja sekä Suomi ja muut Pohjoismaat ovat tukeneet sopimusta.
Ranskassa maanviljelijät järjestivät lauantaina monin paikoin mielenosoituksia sopimusta vastaan. Viljelijät pelkäävät Mercosur-maista tulevan tuonnin valtaavan Euroopan markkinat.
Mercosur-jäseniä ovat Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay. Vuonna 1991 perustettu Mercosur muodostaa Etelän yhteismarkkinat eli Etelä-Amerikan kauppaliittymän.
Vuonna 2024 EU:n ja Mercosurin välisen kaupan arvo oli yli 100 miljardia euroa. Yli 80 prosenttia kaupasta käytiin EU:n ja Brasilian välillä.