Lindtman jatkaa SDP:n eduskuntaryhmän johdossa – myös muut puolueet luottavat entisiin ryhmyreihin
Antti Lindtman jatkaa SDP:n ja Aino-Kaisa Pekonen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Molemmat valittiin ryhmiensä johtoon yksimielisesti.
Lindtmanin asema ryhmänjohtajana on ollut keskustelun aiheena, koska hänen painolastinaan on ollut etenkin niin sanotuista Lindtmanin listoista syksyllä syntynyt kohu.
Lindtman sai lokakuussa arvostelua SDP:n muilta kansanedustajilta, kun kävi ilmi, että hän oli ryhmän johtajana kirjoittanut eduskunnan kyselytunneille puhujasuosituslistoja, jotka oli toimitettu eduskunnan puhemiehille.
Puolueen puheenjohtajaehdokkaista nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne ja Timo Harakka ilmaisivat maanantaina tukensa Lindtmanille.
Tytti Tuppurainen ei asettunut suoraan Lindtmanin taakse.
SDP:n eduskuntaryhmän järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajiksi on valittu Johanna Ojala-Niemelä ja Suna Kymäläinen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa varkautelainen kansanedustaja Matti Semi ja toisena varapuheenjohtajana savukoskelainen kansanedustaja Markus Mustajärvi.
Myös Kristillisdemokraattien ja Vihreiden eduskuntaryhmät jatkavat entisen puheenjohtajiston johdolla.
KD:n ryhmäpuheenjohtajana toimii Peter Östman, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Päivi Räsänen ja toisena varapuheenjohtajana Antero Laukkanen.
Vihreiden ryhmän vetäjänä jatkaa Krista Mikkonen ja varapuheenjohtajina Olli-Poika Parviainen ja Heli Järvinen.
Juttua täydennetty Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokrtaattien valinnoilla klo 10.55 sekä Vihreiden valinnoilla klo 12.30. Myös otsikkoa muokattu klo 12.30.