Lapsenlapset ovat monelle tärkeintä maailmassa – Elina Lappalainen vaihtoi työt mummoiluun
Joka päivä jaksan äimistellä pienen lapsen kehitystä, sanoo Elina Lappalainen ja tekee uuden hiekkakakun.
1,7-vuotias Ilona kyllästyy hetken päästä hiekkahommiin ja taapertaa määrätietoisesti kohti keinua. Mummu rientää perässä.
– Ilonan ikäinen lapsi on ihan uskomaton siinä, miten paljon pienet aivot tajuavat asioita, Lappalainen jatkaa.
Hän muistelee omaa äitiyttään 34 vuotta sitten Mikkelissä Ihastjärven kylässä, tällä samaisella tilalla, josta tuli uudelleen mummola vajaat kaksi vuotta sitten.
– Silloin ei jaksanut havainnoida näitä asioita kuten nyt. Äitiys oli uutta, olin yrittäjä ja kiireinen, uupunut. Oli jatkuva riittämättömyyden tunne, kun ei ollut aikaa. Vanhemmistani oli todella suuri apu. Lappalainen sanoo.
Hän haluaa nyt puolestaan antaa aikaansa, auttaa nuorta perhettä, rakkaimpiaan.
Keinu liitää eteen, taakse. Ilonalla on hauskaa. Ja mummulla on hauskaa.
– Ilona on ollut meillä yksinkin yötä, mummu kehaisee.
– Jos hän on ollut pidemmän aikaa, niin hän saattaa jo ryhtyä katselemaan ovelle, että missä äiti ja isi viipyvät. Mutta kun äiti lähtee ja Ilona jää minun luokseni, niin tyttö vilkuttaa äidille iloisesti heiheit. Kun olen heillä kylässä ja lähden kotiin, tyttö jää itkemään mummun perään.
Lappalainen sanoo, että jos tapaamisten väli venyy yli kuukauteen, ikävä on jo aivan mahdoton. Poika ja miniä asuvat Hämeenlinnassa.
– Olen ajatellut niitä isovanhempia, joilla lapsenlapset ovat vaikka Yhdysvalloissa. Tämän meidän välimatkan ajaa autolla kolmeen tuntiin.
Lappalainen toimi keskustanaisten Etelä- ja Itä-Savon piirien määräaikaisena toiminnanjohtajana. Työtä on löytynyt vuosien saatossa keskustan kaikissa sisarjärjestöissä.
– Lopetin työuran tänä keväänä, jään eläkkeelle putken kautta jossakin vaiheessa. Päätös tästä syntyi viime syksynä, Lappalainen kertoo.
– Tilanne rassasi minua kovasti. Mietin yhtälöä, että täytän 61 vuotta ja olen ollut työelämässä 41 vuotta. Pojan perheellä olisi ollut avun tarvetta, ja minä olin sidoksissa työmenoihin. Puntaroin käyttäväni energiani aivan vääriin asioihin.
Tällä hetkellä miniä on äitiyslomalla, pari kuukautta sitten syntyi perheen toinen lapsi, tyttö hänkin.
– Tietysti oli ehdottomasti tärkeintä, että lapset ovat terveitä, mutta kyllä minusta yhden pojan äitinä on mukavaa, kun on tyttöjä. Luulen, että meillä voi olla tuonnempana ”tyttöjen juttuja”, koska tykkään koruista ja kaikesta sellaisesta, Lappalainen juttelee.
– En olisi koskaan uskonut, millaista on saada ensimmäinen lapsenlapsi, hän tunnustaa.
En olisi koskaan uskonut, millaista on saada ensimmäinen lapsenlapsi.
Elina Lappalainen
Huomaamattaan miniän raskaudessa tuli elettyä mukana. Raskaus oli jännittävää aikaa, puhumattakaan niistä tunneista, kun lapsen syntymää odotettiin tapahtuvaksi. Onneksi Lappalainen ei ollut tällöin yksin, vaan keskustan neuvottelupäivillä Siilinjärvellä.
– Ilona on siis varsinainen kepuvauva, Lappalainen nauraa.
– Kun tuli tieto synnytyksen käynnistymisestä, koko porukka jännitti mukana. Olimme illallisella, kun sain puhelun vauvan syntymästä. Purskahdin onnesta itkuun, ja Laanisen Timo totesi olevan ihanaa nähdä ihmisen sekoavan onnesta, Lappalainen muistelee.
Vauva ensimmäisen kerran omassa sylissä oli tunne, jota ennen ei tiennyt olevankaan.
– Antaudun 150-prosenttisesti lasten ehdoille. Se on kuin flow-ilmiö, Lappalainen kuvailee.
Isovanhemmat, jotka ovat paljon mukana lastenlastensa elämässä, ovat myös merkittäviä kasvattajia.
Lappalainen kiittelee sitä, että vanhemmat ja isovanhemmat ovat samoilla linjoilla.
Ilonan kohdalla vedetään jo rajoja ja opetellaan ”ihmisen tavoille”. Esimerkiksi ruoalla ei leikitä, ja kanssaeläjiä ei saa lyödä. On ruoka-ajat, ja illalla pestään hampaat.
– Olemme miniän kanssa kierrättäjiä. Toki joskus ostan jotain uutta, kauppojen hyllyt ovat täynnä ihania pikkutyttöjen vaatteita.
– Lasta voi hemmotella sylillä, ei siihen tarvita karkkia, Ihastjärven mummu tietää.
.
Tänään vietetään isovanhempien päivää. Juttu on alun perin julkaistu aikakauslehti Suomenmaassa 6.5.2016.