Ilmalämpöpumpullasi on kohta tilastollisesti suurempi riski mennä rikki
Lämpimät kesät ovat saaneet 49 prosenttia suomalaisista investoimaan viilennykseen.
Asiasta kertoo vakuutusyhtiö LähiTapiolan Arjen katsaus -kysely.
Yhtiö muistuttaa tiedotteessaan, että helteet lisäävät myös vahinkoriskiä.
Viime kesän ennätyspitkän hellejakson aikana ilmalämpöpumppuihin liittyviä vahinkoilmoituksia ilmoitettiin vakuutusyhtiöön kolminkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuukauteen verrattuna.
Kohta on taas luvassa hellettä, joten tilastollisesti voi ennustaa, että ilmalämpöpumppuja menee rikki. Määrä voi toki olla vähäinen, sillä hellejakso on lyhyt.
Viilennyslaitteet yleistyvät koko ajan. Ilmalämpöpumppu on siitä kätevä laite, että se voi sekä lämmittää että viilentää.
– Yli viidennes on hankkinut kotiinsa ilmalämpöpumpun ja lähes viidennes siirrettävän viilennyslaitteen. Kuumien kesien takia toimenpiteisiin ryhtyneet raportoivat käyttäneensä vaihtelevia summia rahaa, mutta keskimäärin toimenpiteisiin oli käytetty 1500 euroa, kertoo LähiTapiolankotivakuutuksen kehityspäällikkö Timo Ekholm.