Kurvinen penää keskustalaisilta arvorohkeutta: ”Maahanmuutto, eläintensuojelu ja kasvisruoka kiinnostavat ihmisiä – niistä pitää meidänkin uskaltaa puhua”

Keskusta

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen on huolissaan keskustalaisten omaksumasta kapeakatseisuudesta yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kurvinen ravisteli Suomenmaan Puheenvuoro-palstan kolumnissa omiaan kuntavaalen tiimoilta ja rohkaisi samalla keskustalaisia hakeutumaan myös niin sanotulle ”epämukavuusalueelle”.

Eli nostamaan keskusteluun myös puolueelle perinteisesti vieraampia ja jopa kiusallisiakin teemoja.

– Me keskustalaiset puhumme mielellämme vaikkapa kuntataloudesta, kotimaisen ruuasta tai muista itselle läheisistä asioista. Mutta kun tulee puhe enemmän arvolatausta sisältävistä kysymyksistä, niin olemme mieluummin hiljaa, hän taustoittaa kolumninsa viestiä.

Uusia aihepiirejä, joihin keskustalaiset suhtautuvat ikäänkuin laput silmillä, löytyy tämän päivän maailmasta koko ajan lisää.

– Esimerkiksi maahanmuutto, eläintensuojelu, kasvisruoka, uskonnot, digitalisaatio, turkistarhaus, velkaantuminen ja niin edelleen, hän luettelee.

– Nämä asiat kiinnostavat ihmisiä ja erityisesti nuorempaa polvea entistä enemmän. Jos haluamme saada lisää kannatusta myös kaupungeissa, niin niitä pitää vain meidänkin nostaa rohkeammin esille, varapuheenjohtaja toteaa.

Ongelman ydin piilee Kurvisen havaintojen mukaan erityisesti sukupolvien välillä.

Ne asenteet ja asiat, mitä isä tai isoisä painottivat kotona, ei itsenäistyvän nuoren arjessa välttämättä olekaan aina se ykkösjuttu.

– Keskustalaisissa perheissä on totuttu käsittelemään tiettyjä asioita sukupolvien ajan. Kun nuori sitten lähtee esimerkiksi opiskelemaan ja törmää uudempiin aiheisiin, niin keskustalta ei niihin löydykään aina suoria ja selkeitä vastauksia.

– Erityisesti vihreät ja jopa perussuomalaiset ovat onnistuneet tässä keskustelussa huomattavasti paremmin, Kurvinen huomauttaa.

Vieraampien teemojen nostaminen agendalle ei tarkoita Kurvisen mukaan sitä, että keskustan olisi tingittävä omista perinteisistä arvoistaan.

– Ei suinkaan. Meidän pitää vain ja ainoastaan laajentaa reviiriämme. Alkiolaisuudesta löytyy kyllä päteviä vastauksia uudempiinkin teemoihin. Meidän tehtävämme on uskaltaa puhua ja nostaa niitä esiin.