Kettunen kiitteli puolustusselontekoa keskustan ryhmäpuheessa – "antaa vahvan selkänojan kehittää puolustustamme"

Puolustusselonteko

Hallitus panostaa kansallisen puolustuskyvyn vahvistamiseen, keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Tuomas Kettunen totesi eduskunnan käsitellessä puolustusselontekoa.

Eduskunta ei löytänyt valtioneuvoston puolustusselonteosta huomautettavaa.

– Keskustan eduskuntaryhmä kiittää puolustusvaliokuntaa yksimielisestä mietinnöstä ja selonteon perusteellisesta käsittelystä. Puolustusselonteko yhdessä mietinnön kanssa antaa vahvan selkänojan kehittää puolustustamme tällä vuosikymmenellä, Kettunen sanoi.

Laivuehanke uudistaa merivoimat, HX-hanke päivittää ilmavoimat ja maavoimiin ja reserviläisiin panostaminen vahvistavat armeijaa, Kettunen totesi.

– HX-hankintaa on valmisteltu perusteellisesti ja ammattitaitoisesti. Asiallinen valmistelu ja päätöksenteko varmistavat sen, että saamme käyttöömme suorituskykyiset hävittäjät, mikä vahvistaa koko maan puolustuskykyä pitkälle tulevaisuuteen. 

Kettunen totesi, että kotimaisella puolustusteollisuudella on tärkeä rooli suomalaisen osaamisen ylläpitämisessä.

– Kotimainen puolustusteollisuus turvaa sotilaallista huoltovarmuuttamme.  

Suomen puolustuksesta huolehditaan kaikissa mahdollisissa olosuhteissa, Kettunen sanoi.

– Poliittiset tai taloudelliset suhdanteet eivät saa vaikuttaa varautumiseemme. Vahvaa kansallista puolustuskykyä tukee kansainvälisen puolustusyhteistyön laaja verkosto, harjoitustoiminta kumppaneiden kanssa ja viisas ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Tällä linjalla Suomen tulee kulkea. 

Kettunen palasi puheessaan maanantaina vietettyyn itsenäisyyspäivään ja siihen, että Talvisodan alkamisesta tuli marraskuussa kuluneeksi 82 vuotta.

– Suomi ja me nuoremmat sukupolvet olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa kansakunnan pelastajille, rintaman miehille ja naisille, unohtamatta kotirintaman raskaan työn raatajia. Veteraanien ja lottien perinnön vaaliminen on kunnia-asia. Emme tule koskaan unohtamaan uhrauksia. Kansakuntamme muistaa ja kiittää.