Kalmari: Määräaikainen verohelpotus maatilalta myytäville tuotteille

Ruoantuotanto

Maatilalta myytävien tuotteiden arvonlisävero tulisi poistaa määräaikaisesti, esittää maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).

Kalmari muistuttaa, että maataloudessa on käsillä ennennäkemätön kannattavuuskriisi.

Sen taustalla on muun muassa poikkeuksellisen huono satovuosi sekä rajusti nousseet kustannukset.

Esimerkiksi lannoitteiden hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet lyhyessä ajassa. Polttoaineiden ja muovien hinnannousu puolestaan nostaa kotimaisten rehujen ja muiden kasvituotteiden korjuukustannuksia.

Tuottajahinnat eivät ole kuitenkaan nousseet kohonneiden kustannusten mukana.

– Verotuksellisesti tehokkainta olisi saada määräaikainen alv-vapaus alkutuottajan myymiin eläin- ja kasvituotteisiin. Tuotteet olisivat toki edelleen arvonlisäverollisia eli jalostajat voisivat vähentää tavanomaisesti alv-osuuden ostamistaan tuotteista. Näin helpotus kohdistuisi aidosti niihin, jotka turvaavat suomalaisen ruuantuotannon. Puuttuva verokertymä voitaisiin kerätä suuria kauppaliikkeitä verottamalla, Kalmari visioi.

Hän huomauttaa, että verokannustimia on ennenkin käytetty turvaamaan tärkeänä pidettyjä asioita.

Esimerkiksi yritysten investointeja on tuettu tuplapoistoin.

Keskustalainen katsoo, että kauppa on ollut tyly neuvottelukumppani elintarviketeollisuudelle.

Tuottajahinnat eivät ole aikoihin nousseet lähellekään kustannusten tahtiin. Kalmari onkin huolissaan etenkin niistä suomalaisista ruuantuottajajista, jotka ovat viime aikoina investoineet tiloillaan tulevaisuuteen. 

Kansanedustaja mukaan maatalouden kannattavuuden ongelma on siis elintarvikemarkkinoilla.

– Nämä markkinat eivät toimi niin kuin markkinataloudessa pitää toimia. Kauppa on Suomessa EU:n keskittynein ja käyttää härskisti neuvotteluvoimansa hyväkseen – ota tai jätä taktiikalla.

– Suomen elintarvikkeiden vähittäistavarakauppa on EU:n kannattavin ja maatalouden kannattavuus EU:n heikoimpia. Näin ei voi jatkua.