“Jos toista itkettää, häntä voi vaikka silittää” – väitöstutkija toivoo kouluihin lisää tunnekasvatusta

Tavoite on, että kipeitä tunteita käsitellään rakentavasti, Sanna Isopahkala kertoo
Koulut

Tuoreena opettajana Sanna Isopahkala kohtasi luokassaan tilanteita, joissa iski neuvottomuus. 

Lasten välille saattoi tulla riitaa, joku poti vanhempien avioeroa tai oli kohdannut muun kriisin, ja se heijastui koko luokan arkeen. 

Keinoja asioiden käsittelyyn ja ilmapiirin rauhoittamiseen oli vaikea keksiä. 

Isopahkala alkoi kehitellä malleja, joilla koulussa tapahtuvia tai luokkaan peilautuvia tunteenpurkauksia voitaisiin käsitellä siten, että kaikki oppisivat niistä. 

– Usein vaikkapa kahden oppilaan välinen riita käsitellään suljettujen ovien takana. Osapuolet palaavat ryhmään ja välitunnilla kaikki ryntäävät kysymään, mitä tapahtui. Kriisi saattaa jopa syvetä, Isopahkala kuvaa. 

Entä mitä tehdä, jos oppilas itkee luokassa? 

– Pahimmassa tapauksessa hänet jätetään ”rauhaan”. Juuri noissa tilanteissa voitaisiin opetella myötätunnon kokemista ja osoittamista, toisen rinnalle asettumista ja rohkaisemista.  

Omassa luokassaan Isopahkala kokeili erilaisia menetelmiä ja alkoi samalla kerätä tutkimusaineistoa. 

Hän huomasi, ettei tunteita kuohuttavassa hetkessä keskustelu ole ensimmäinen keino. Tilanne on ensin vakautettava muulla tavalla. 

Isopahkala esimerkiksi kerää lapset piiriin, vaikkapa muodostamaan tikuista kuvioita. 

– Lapset ovat lähekkäin ja heillä on konkreettista tekemistä. Fyysinen kontakti luo turvallisuutta. 

Luokka saattaa tehdä myös toiminnallisia harjoituksia, esimerkiksi matkia musiikkivideon esiintyjien liikkeitä. Se vapauttaa tunnelmaa ja lisää yhteistä iloa. Toisinaan Isopahkala laittaa oppilaat lukemaan lastenkirjallisuutta, jossa on tunnekasvatuksellista sisältöä. 

– Pyydän vaikkapa etsimään lauseista predikaatteja. Siinä tulee opetussuunnitelman mukaista asiasisältöä, mutta opitaan myös muuta. 

Koulussa on toki käytössä erilaisia ohjelmia muun muassa kiusaamisen ehkäisemiseen. Usein niiden toteuttaminen opetuksen ohessa saattaa kuitenkin tuntua opettajista hankalalta. 

Isopahkalan idea on ollut tuoda tunneasiat osaksi tavallisia oppitunteja. 

– Kun koko luokan kanssa tehdään samat asiat, aika ei ole keneltäkään pois. Toisaalta, kun ryhmä tietää, mitä on tapahtunut ja asia on hoidettu, voidaan jatkaa eteenpäin. Hekin, jotka eivät koskaan ole uhrin tai tekijän roolissa, oppivat. 

Olennaista Isopahkalan mukaan on luottamus. On pohdittava, missä yhteiset rajat menevät. 

– Opettajalla on suuri merkitys luokan tunneilmapiirin luojana, Isopahkala muistuttaa. 

Kerran eräs opettaja-opiskelija kauhistui, kun oppilaiden välillä tapahtunut selkkaus otettiin puheeksi yhteisessä piirissä. Opiskelija tunnusti ensin ajatelleensa, ettei niin voi tehdä. 

– Mutta kun hän seurasi tilanteen alusta loppuun, kommentti oli: ”Vau, näinkö tällaisen voi hoitaa!” Isopahkala kertoo. 

Mihinkään vallankumoukselliseen hän ei pyri. 

– Tavoite on, että kipeitä tunteita käsitellään rakentavasti ja niin, että prosessi edistää oppimista. Tiedetään, että kielteiset tunteet hidastavat oppimista ja vaikeuttavat muistamista. 

Isopahkala on saanut kiitosta myös kodeilta. 

– Usein vanhemmillakin on vaikeuksia käsitellä lasten kanssa esimerkiksi läheisen kuolemaa. 

Lapset ovat ottaneet toimintamallin hienosti vastaan. 

Isopahkalan kokemuksen mukaan heillä on valtavasti kerrottavaa. Murheiden skaala on laaja; koira on kuollut, sormessa on haava tai isä on muuttanut pois kotoa. 

– On tärkeä luoda hetki, jolloin tunteista saa kertoa. Yhtä tärkeää opettajan on osata viedä tilanne seuraavaan aiheeseen. Elämä ei voi olla ikävissä asioissa vellomista. 

– Kun itseä itkettää, miettii, että mitä toiset ajattelevat. Mutta ei se haittaa jos itkettää, silloin toiset voi vaikka silittää sitä joka itkee, Isopahkala kertoo erään oppilaan kiteyttäneen olennaisen. 

Opettajan tunne- ja vuorovaikutustaidot vaikuttavat laajasti oppilaaseen kouluviihtyvyydestä identiteettiin, opettajaksi opiskeleva Eveliina Leskelä näkee.

Eveliina Leskelä halusi opettajaksi pikkutytöstä asti. Kun alan opintoihin hakeutuminen tuli ajankohtaiseksi, hän eli hyvin raskasta aikaa. Kolmivuotias pikkusisko oli kuollut tapaturmaisesti vähän aiemmin. 

– Mietin, jaksanko mennä pääsykokeisiin ollenkaan, Leskelä kertoo. 

Oman surunsa keskellä hän alkoi miettiä, miten opettaja voisi tukea oppilasta kriisitilanteessa. Leskelä perehtyi opetussuunnitelmaan ja etsi sieltä tunne- ja mielenterveystaitoihin liittyviä sisältöjä. Niitä oli vain vähän. 

Leskelä meni soveltuvuuskokeisiin ja otti asian esille lautakunnan edessä ja taisi vakuuttaa. Ainakin opiskelupaikka irtosi. 

–  Vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat minusta tärkeimpiä asioita eikä niistä puhuta opinnoissa juurikaan. 

Leskelän mukaan erilaisia teorioita ja arviointityökaluja on tarjolla paljon. Nekin ovat tarpeellisia, mutta esimerkiksi arvioinnin toteuttamisessa yhdessä oppilaan kanssa tarvitaan tunnetta. 

– Keskustelu menettää merkityksensä, jos oppilas aistii, ettei opettaja ole tilanteessa mukana aidosti. 

Leskelä teki kasvatustieteen kandidaatintutkielmansa opettajan tunne- ja vuorovaikutustaitojen yhteydestä lasten oppimiseen ja hyvinvointiin. 

– Opettaja on luokassa tunnepeili. Jos kasvattaja pelkää omia tunteitaan ja piilottelee vaikeita asioita, se välittyy lapselle. On tärkeää, että tunteita opitaan sanoittamaan ja säätelemään sekä ymmärtämään, että kaikki tunteet ovat sallittuja. 

Opettajan tunnetaidoilla on tutkitusti yhteys lasten koulumenestykseen. Kannustamisen ja hyvän huomaamisen kautta itsetunto kasvaa ja oppiminen edistyy. 

– Uskon, että opettajan tunne- ja vuorovaikutustaidot vaikuttavat laajasti oppilaaseen kouluviihtyvyydestä identiteettiin. Siksi olisi tärkeää, että jo koulutuksessa näihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota, Leskelä toteaa. 

Eri normaalikouluissa työskennellyt Isopahkala havaitsi, että opettajankoulutuksessa tunnetaidot huomioidaan aika kevyesti. 

Vuosi sitten syksyllä opiskelijat pyysivät Isopahkalaa vetämään toiminnallisen tunnetaitotyöpajan. Ryhmä tuli hetkessä täyteen, samoin uusintakierros. Palautteissa todettiin, että juuri tällaista opintoihin tarvittaisiin lisää. 

– Koulumaailma on muutakin kuin opettamista. Se on kasvattamista. Opettajat voivat joutua haastaviin tilanteisiin aivan yllättäen. On valtava tarve saada siihen konkreettisia välineitä. Tunnetutkimusta tehdään tällä hetkellä paljon. Vähemmän sen sijaan selvitetään konkreettisia, arjen tasolle tulevia tapoja toteuttaa hienoja teorioita. 

Isopahkalan mielestä olisi tärkeää tuottaa tieteellisesti tutkittua tietoa hyvistä toimintamalleista. Elämäntapaoppaista voi olla paljon hyötyä aikuiselle, mutta opetuskäyttöön niiden menetelmiä ei sellaisenaan voi siirtää. 

Koronakevään jälkeen koulun aloitus oli syksyllä erilaista. 

Pitkä etäopetuksen jakso on aiheuttanut haasteita oppilaiden elämässä. Siksi ryhmän tunneilmapiiriin satsaaminen on Isopahkalan mielestä erityisen tärkeää. 

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomenmaan kuukausilehdessä elokuussa 2020. Suomenmaan voit tilata täältä.