Toimittajalta | Virkakoneisto polki vauhtia velkakoneeseen, poliitikot kuittasivat laskun
Ennen vanhaan velka tarkoitti sitä, että oltiin ostettu jotain, mihin ei ollut varaa. Valtionvelasta puhuttaessa se on myös poliittinen lyömäase, jolla poliitikot mätkivät toisiaan.
Siitäkään ei tosin aina ole kyse. Viikonloppuna maan mediassa julkaistiin parikin juttua, joissa muistutettiin, että merkittävä osa Suomen kasvavasta velkavuoresta johtuu aivan muusta kuin hövelisti rahaa jakaneiden poliitikkojen tekosista.
Yle nosti esiin, että juhannuksen 2022 tienoilla Tilastokeskuksen virkamiehet päättivät kaikessa hiljaisuudessa muuttaa laskutapaa.
Yhdessä yössä asuntorakentamisen korkotukilainat siirrettiin osaksi julkisyhteisöjen velkaa EU-tilastoinnissa, vaikka ne maksetaan takaisin pääosin vuokratuotoista eikä suorasti verorahoista.
Manööverin seuraamuksena Suomen velka kasvoi tilastollisesti kertaheitolla noin 15 miljardia euroa. Se on järkyttävä summa, jolla rakentaisi maan täyteen terveyskeskuksia tai paikkaisi joka ikisen routamontun Hangosta Utsjoelle. Nyt summa on noussut jo 20 miljardiin.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksella oli tuolloin kädet täynnä töitä Ukrainan sodan ja Nato-hankkeen parissa, eikä asiaan kiinnitetty isompaa huomiota. Silloiselle oikeisto-oppositiollekin asia taisi sopia vaalien alla: Marinin poppoon velkapiikki sen kuin kasvoi.
Mutta politiikassa totuus on usein se, mikä palvelee omaa agendaa. Puheista Marinin hallituksesta kaikkien aikojen velkaelostelijana on nyt syytä raapaista ainakin parinkymmenen miljardin ”virkamiesmälli” pois.
Tilastokeskuksella on ratkaisulleen omat perusteensa: tilastointi haluttiin Eurostatin vaatimusten mukaiseksi. Pääjohtaja Markus Sovalan mukaan julkisesti tuetut korkotukilainat on laskettu julkiseen velkaan valtion vahvan kontrollin vuoksi. Valtio kun käytännössä määrittelee, kenelle asuntoja voidaan vuokrata ja millaisilla sosiaalisilla perusteilla.
Hollannissa vastaavia eriä ei ole tulkittu samalla tavalla. Suomessa mennään kirjan mukaan.
Viikonloppuna velkaa lisänneet virkamiespäätökset nousivat esiin myös HS Vision jutussa Valtiokonttorin ja valtiovarainministeriön tekemistä korkosopimuksista.
Kyse on siitä, että Suomi teki nollakorkojen aikaan sopimuksia, joissa se lupasi maksaa vaihtuvaa korkoa. Kun korot nousivat nopeasti, sopimusten markkina-arvo romahti valtion kannalta.
Koska sopimukset ovat nyt raskaasti ”miinuksella”, vastapuolina olevat pankit vaativat valtiolta valtavia summia käteistä vakuudeksi.
Valtiolla ei ole kuitenkaan miljardien eurojen ylimääräistä käteiskassaa. Kun pankit vaativat vakuusmaksuja, valtion on otettava lainaa ja annettava lainatut rahat pankeille vakuudeksi.
Tämän vuoksi viime vuonna 6,7 miljardia euroa – eli yli kolmannes vuoden nettolainanotosta – meni pelkästään vakuuksiin. Se ei siis mene teihin, kouluihin tai soteen, vaan ”pantiksi” pankkien tileille.
Siinä missä korkomaksut ovat lopullisesti menetettyä rahaa, vakuudet ovat pantteja, jotka valtio saa takaisin, jos korot kääntyvät laskuun tai kun sopimukset päättyvät.
Rahat heiluttavat kuitenkin valtion taloutta tässä ja nyt. Lisäksi ne paisuttavat valtion bruttovelkaa merkittävästi, mikä saa Suomen velkaantumisen näyttämään tilastoissa entistä hurjemmalta.
Toisin sanoen valtio toimii kuin asuntovelallinen, joka on tehnyt monimutkaisen korkosopimuksen pankin kanssa. Kun korot nousevat, pankki vaatii velallista tuomaan kottikärryllisen rahaa pankin holviin vakuudeksi. Velallisen on otettava ”pikavippiä” täyttääkseen kottikärryt.
Rahat ovat yhä periaatteessa velallisen, mutta ne ovat lukittuna pankkiin, ja velallinen maksaa korkoa velasta, jolla vakuus rahoitettiin.
Miten näin järjettömältä kuulostavaan manööveriin sitten päädyttiin?
Ennen kaikkea siksi, että viimeiset 20 vuotta ennen vuotta 2022 lyhyet korot olivat lähes poikkeuksetta halvempia kuin pitkät korot. Virkamiehet laskivat, että valtio säästää valtavia summia joka vuosi, kun se ei maksa ”vakuutusmaksua” siitä, että korot lukittaisiin pitkäksi aikaa.
Tämä strategia toimi loistavasti niin kauan kuin korot laskivat tai pysyivät alhaalla. Virkakoneistossa syntyi harha, että trendi jatkuu ”ikuisesti.”
Kun inflaatio ja korkojen nousu iskivät vuonna 2022, koneisto ei kyennyt kääntämään laivaa riittävän nopeasti, koska se olisi vaatinut strategiasta poikkeamista.
Jos pankki tarjoaisi asuntolainalle kiinteää nollakorkoa 25 vuodeksi, kuka tahansa asuntovelallinen ottaisi sellaisen heti. Valtion virkamies taas katsoo ohjekirjaansa, jonka mukaan korkoriski pidetään noin viidessä vuodessa.
Toiminta muistutti käsistä livennyttä uhkapeliä, jossa peluri uskoo voittoputken jatkuvan ikuisesti, vaikka kasinon valot jo vilkkuvat ja portsari kolkuttelee olkapäälle.
Suomella on aivan todellinen velkaongelma, ja jotain sille on myös yritettävä tehdä.
Kun lähestymässä on jälleen velkavaalit, äänestäjän kannattaa kuitenkin kuunnella tarkalla korvalla sitä, ketä poliitikot osoittelevat syyllisiksi velkavuoreen, ja millä motiivein.
Politiikassa numerot ovat aseita. Nykyiselle hallitukselle on viestinnällisesti edullisempaa puhua ”Marinin piikistä” kuin analysoida Tilastokeskuksen luokittelumuutoksia tai Valtiokonttorin koronvaihtosopimuksia. Näin tehdään tietenkin sumeilematta, vaikka osa velkaongelmasta on teknistä ja virkamieslähtöistä.
Rummuttamalla ”kriisitietoisuutta” pohjustetaan maaperää leikkauksiin, joiden taustalta paistaa ideologinen halu painaa julkinen sektori alas edes jonkinlaisen pelivaran raivaamiseksi hyvätuloisten veroalennuksiin.
Kun kansa pelotellaan velkahelvetillä naamaltaan harmaaksi, läpi saadaan viestejä ja asioita, joita kukaan ei normaalioloissa nielisi.
Siihen ajatusmalliin on oikeistovallan ja varsinkin perussuomalaisten ja valtiovarainministeri Riikka Purran politiikka tällä vaalikaudella tukeutunut.