Ex-suurlähettiläs Kanavassa: Putinin politiikan juuret ovat Jeltsinin kaudella

Venäjä ryhtyi muuttamaan ulkopolitiikan tavoitteitaan jo presidentti Boris Jeltsinin kaudella, ei vasta Vladimir Putinin aikana, Arto Mansala kirjoittaa uudessa Kanava-lehdessä.

Eläkkeellä oleva Mansala on entinen ulkoministeriön valtiosihteeri ja Moskovan suurlähettiläs.

Mansalan mukaan muutos alkoi, kun Duuman painostama Jeltsin erotti vähän yli nelikymppisen ulkoministerin Andrei Kozyrevin tammikuussa 1996. Länsimielinen Kozyrev ehti toimia viisi vuotta Jeltsinin luottomiehenä.

Jeltsin pönkitti asemaansa ottamalla ulkoministeriksi yli 20 vuotta Kozyrevia vanhemman, vahvasti KGB-taustaisen Jevgeni Primakovin.

Kozyrev oli keskittynyt länsisuhteisiin ja Venäjän eurooppalaiseen rooliin. Primakovin aikana etusijalle nousivat hiljan itsenäistyneet IVY-maat (entiset neuvostotasavallat). Primakovin ominta alaa olivat lisäksi Lähi-itä, Välimeren alue sekä Kiina ja Intia.

Mansala kuvaa, kuinka Primakov näki länsisuhteissa Venäjän kannalta kolme keskeistä häiriötekijää, joihin olisi saatava korjausta: Länsi oli kylmän sodan päätyttyä nimennyt voittajat ja voitetut. Venäjä oli luettu jälkimmäisiin. Primakovin mukaan lännessä oli ryhdytty luomaan uutta Yhdysvaltain johtamaa yksinapaista maailmanjärjestystä. Lisäksi länsi kohteli Venäjää pelkkänä raaka-aineiden tuottajana.

Primakov myönsi, että Venäjän ja lännen suhteet eivät saaneet ajautua jyrkkään vastakkainasetteluun, vaan niiden tuli perustua tasavertaisuuteen.

Mansala kirjoittaa, että Primakovin ulkoministerikauden edetessä Naton laajeneminen Keski- ja Itä-Euroopassa Venäjän entisiin liittolaismaihin ja Baltiaan myrkytti suhteita länteen yhä enemmän. Lisäksi Venäjää harmitti lännen nuiva suhtautuminen Venäjän pyrkimyksiin saada IVY-maiden kesken aikaan EU:n kaltaista integraatiota.

”Tässä oli paljolti kysymys Venäjän suurvalta-aseman säilyttämisestä sekä menetetyn vaikutusvallan palauttamisesta”, Mansala kirjoittaa.

Mansalan mukaan ammattilaisena Primakov pystyi ajamaan ulkopolitiikan linjaa mieleiseensä suuntaan.

Primakov toimi ulkoministerinä kolmisen vuotta. Hänestä tuli pääministeri vuonna 1998, mutta joutui lähtemään paikalta jo kahdeksan kuukauden kuluttua. Kolme kuukautta myöhemmin Putinista tuli pääministeri ja presidentti vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Primakovin ajamassa ulkopolitiikassa on Mansalan mielestä helppo nähdä Putinin johdolla myöhemmin toteutetun politiikan ennusmerkit. Virstanpylväinä hän pitää Ukrainan oranssia vallankumousta, Putinin puhetta Münchenissä 2007 sekä Georgian sotaa.

Hän katsoo, että ulkopolitiikan tavoitteet olivat jo pääosin valmiina, kun Venäjä muutti dramaattisesti  politiikkansa keinoja;  liittämällä Krimin itseensä 2014 ja aloittamalla Itä-Ukrainassa sotatoimet.