Australia jatkoi hongkongilaisten viisumeja viidellä vuodella ja varoitteli kansalaisiaan Hongkongin turvallisuuslaista

Hongkong

Australia on jatkanut yhteensä noin 10  000 maassa asuvan hongkongilaisen viisumeita viidellä vuodella.

Pääministeri Scott Morrison kertoi myös, että maassa opiskelijaviisumilla tai väliaikaisella työviisumilla oleville hongkongilaisille tarjotaan mahdollisuutta hakea pysyvää oleskelulupa.

Tuoreet toimet liittyvät Hongkongissa voimaan tulleeseen uuteen turvallisuuslakiin.

Australia on myös aiemmin viikolla päivittänyt Hongkongin matkustustiedotetta ja varoittanut Hongkongissa oleskelevia kansalaisiaan vaarasta tulla otetuksi kiinni Kiinan ”epämääräisesti määritellyn” turvallisuuslain puitteissa.