Luottamuksen pääoma kasvaa pienistä pisaroista
Toinen peräkkäinen koronakesä salli meidän nyt liikkua ja osallistua eri tapahtumiin. Merijärvellä vietettiin heinäkuun alussa perinteistä kotiseutuviikkoa kunnioittaen maaherra Erkki Haukipuron satavuotissyntymäpäivää.
Olin saanut juhlaan kutsun toiselta merijärviseltä vaikuttajalta, Juhani Alarannalta, joka Haukipuron tavoin on uuttera ja aikaansaapa kotiseututyöntekijä.
Oma isäni oli niin ikään syntynyt sata vuotta sitten, joten itsenäisen Suomen sadan vuoden mittaista aikajaksoa on tullut mietittyä monelta kantilta.
Tuon ajan nuorilla oli vielä harvoin mahdollisuus opintielle. Maatalon kotitöissä tarvittiin lapsityövoimaa, kun koneellistuminen oli vielä alussa. Kohta lisäksi sotavuodet estivät nuorten opintohaaveiden toteutumista.
Yhteiskunnalliset velvollisuudet menivät kaiken edelle, kun kyse oli vapauden ja kansanvaltaisen järjestelmän säilyttämisestä.
Niin isäni kuin Haukipuron parhaat nuoruusvuodet kuluivat rintamalla. Uhtua, Pistojärvi, Ihantala tulivat miehille tutuiksi, samoin Lapin sota ja jälleenrakennus.
Haukipuron elämänkaari oli moninainen. Siihen mahtui paimenessa oloa, kiertokoulua, Alkio-opistoa, kansanedustajuutta, ministerivuosi, ison perheen kasvattaminen. Hänen yhteiskunnallinen urakehityksensä oli nopeaa.
Miten joillekin ihmisille annetaan tehtäviä melkein enemmän kuin he ehtivät hoitaa, ja miten taas toiset eivät kovista ponnisteluistaan huolimatta pääse koskaan tekemään haluamaansa työtä?
Tätä pohdin kun valmistauduin juhlaan.
Haukipuro kasvoi tehtäviensä mukana. Hän oli onnekas, sillä hänellä oli luonnostaan sellaista pääomaa, mitä jokainen poliitikko eniten tarvitsee, luottamusta.
Laaja luottamus avaa ovet mihin vain. Luottamusta ei rakenneta lupauksilla eikä kauniilla puheilla, ei liioin vallan hamuamisella.
Luottamuksen pääoma kasvaa hiljakseen, kuin huomaamatta, pienistä pisaroista. Poliittisessa toiminnassa sitä mitataan myös uskollisuudella edustamaansa aatetta kohtaan.
Kun Haukipuron työsarkaa käy lävitse, huomaa, ettei niin pientä asiaa hänelle uskottu, etteikö hän olisi sitä hoitanut. Ei hän tarvinnut avustajia, mutta asiansa osaavia virkamiehiä kylläkin. Hän loi lyhyessä ajassa monisäikeisen verkoston. Eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana hänellä oli toimivat yhteydet kaikkialle aina Tamminiemeä myöten.
Vaikeassa demokratiakriisissä hänen sovittelutaitonsa tuottivat tulosta. Maa sai 1972 monipuoluehallituksen, vaikka suuri osa keskustan kansanedustajista olisi halunnut raskaan vaalitappion jäljiltä oppositioon.
Vasta historia on osoittanut, miten kaukonäköisyys kannatti. Suomesta tuli EEC-maa, ETYK-valmistelut etenivät toivotusti, vaikka samaan aikaan pieni vähemmistö hautoi vallankumousta ja SMP rähisi lähes joka asiasta.
Haukipuroa ja luottamusta ajatellessa palautuvat mieleeni monet kohtaamiset, ensimmäiset jo 1960-luvun lopulla.
Työskentelin pari kesää sanomalehti Liiton kesätoimittajana. Tuore kansanedustaja toi muutaman kerran kirjoituksensa, ”Erkin eduskuntajuttua” toimitukseen. Tämä hyväntuulinen herrasmies puhutteli jopa kesätoimittajia, ei yksin päätoimittajaa, jolle kirjoituksensa jätti.
Luottamus rakentuu myös käytöstavoilla, suorilla kohtaamisilla, rehtiydellä ja ystävällisyydellä.
