Ajan merkkejä ennen ja nyt
Yhteiskunnallinen ilmapiiri on Suomessa muuttunut lyhyessä ajassa epävakaaksi. Presidentinvaalit käydään siksi epäsuotuisaan aikaan. Keskustalla oli kuitenkin juuri tähän tilanteeseen tarjolla ehdottomasti pätevin ehdokas, mutta se ei kelvannut enemmistölle suomalaisia.
Harmi.
Olli Rehn on juurevasti tasavaltalainen laillisuusmies, maltillinen, harkitseva ja kansanvaltaa kunnioittava, jollaisia keskustalla on ollut antaa koko historiansa ajan maan johtotehtäviin.
Maalaisliitto-keskusta on tietoisesti korostanut oman olemassaolonsa merkitystä sovittelevana keskiryhmän puolueena, ja juuri tästä syystä sillä onkin ollut merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa.
On hämmästyttävää miten lyhyessä ajassa suomalaiset ovat kadottaneet halun rakentavaan yhteistyöhön ja sovitteluun. Siitähän lakot kertovat. Hallituksissa huolellinen taloudenpito ja vastuu siitä on heikkoa. Samaan aikaan maa oikeistolaistuu nopeaan tahtiin. Siitäkään ei kanneta huolta. Meno ikään kuin luisuu kohti tuntematonta.
So what!
Mieleen nousevat menneet vuosikymmenet. Mitä tapahtuikaan Suomessa 1920–1930-lukujen vaihteessa?
Maa kulki kohti syvää talouslamaa, lakkoilut olivat sitä nopeuttamassa. Syntyi uusia yhteiskunnallisia liikkeitä, joihin hurahdettiin ajattelemattomasti, aluksi maalaisliitossakin moni. Ääriliikkeet pääsivät niin oikealla kuin vasemmalla voimistumaan.
Meno yltyi.
Varoituksen esittäjiä toki oli. Niitä kuitenkaan ei otettu vakavasti, mutta kun lapuanliike alkoi saada ei-parlamentaarisia piirteitä, havahtui yhä useampi erityisesti maalaisliitossa ja sosiaalidemokraattien keskuudessa miettimään suunnan muutosta.
Tässä tilanteessa maahan piti valita uusi presidentti. Lapuanliikkeelle liian myöntyväisenä maalaisliiton Relander ei luonnollisesti enää kelvannut varsinkaan puolueen aitosuomalaisille. Maalaisliiton oli alistuttava myös siihen, ettei sen paremmin Kyösti Kalliolla kuin J. E. .Sunilalla ollut mahdollisuuksia tulla valituksi. Lopulta puolueen oli valittava Svinhufvudin ja Ståhlbergin välillä. Presidentiksi nousi Svinhufvud 151 valitsijamiehen turvin. Ståhlberg sai 149 valitsijaa taakseen.
Olemme antaneet ulkopolitiikan johtamisen presidentille. Hänen ainoa tärkeä tehtävänsä on pitää Suomi ristiriitojen ulkopuolella. Suomesta ei saa Naton jäsenenäkään tulla taistelutannerta.
Suomalaiset valitsevat nyt myös kahden ehdokkaan välillä, joko Stubb tai Haavisto. Molemmilla on keskustassa kannatusta.
Olen päätynyt Haavistoon siksi, että luotan hänen maltilliseen ja harkitsevaan toimintatapaan, josta on riittävästi näyttöjä.
Hän on ollut sovittelijana lukuisissa tehtävissä. Ulkoministerinä hän uurasti taitavasti presidentti Niinistön ja puolustusministeri Kaikkosen kanssa Suomen saamiseksi Naton jäseneksi ja tietää hyvin, millaista Suomen ulkopolitiikan tulee tästedes olla.
Olemme antaneet ulkopolitiikan johtamisen presidentille. Hänen ainoa tärkeä tehtävänsä on pitää Suomi ristiriitojen ulkopuolella. Suomesta ei saa Naton jäsenenäkään tulla taistelutannerta.
Tämän Haavisto ymmärtää ja tuntee vastuunsa.