Maaseudun elinvoimalle taas märkää rättiä naamalle
Samalla, kun täällä Peräpohjolassa heräillään kylissä ja kaupungeissa koronan ja Venäjän toimien aiheuttamaan synkkään aamuruskoon, selaillaan kauhusta jäykkinä nykyhallituksen kaavailemia viimeisiä armonlaukauksia maaseudun elinvoimalle.
Keskeiset tiukennukset, leikkaukset ja korotukset iskevät kirveen lailla maaseudun ja harva-alueen kyliin ja maakuntakaupunkeihin.
Arvonlisäveron (ALV) korotus on niitä viimeisiä kuoliniskuja mm. Meri-Lapin alueen matkailuyrityksille. Täällä on perinteisesti keskitytty investoinneissa, politiikassa ja päätöksenteossa teollisuuden kehittämiseen. Se toki on ymmärrettävää miljardiluokan investointien, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta.
Samalla tulisi kuitenkin muistaa kehittää palveluita, elämänlaatua, vapaa-ajan mahdollisuuksia ja luoda vetovoimaa kansalliselle ja kansainväliselle matkailulle.
Tämä kehitys on ollut äärimmäisen hidasta, eikä tue teollisuuden ja liikennevirtojen luomia rajattomia mahdollisuuksia. Näitä osa-alueita tulisi kehittää rintarinnan.
Leikkaukset ja veronkorotukset vaikeuttavat tätä kehitystä. Matkailupalveluista osa kuuluu ns. alennetun ALV:n piiriin, kuten esimerkiksi majoitus ja ruokailut.
Valtaosa ohjelmapalveluista ja varustevuokraus ovat korkean alv:n palveluita. Nämä korotukset näkyvät palvelutuotteiden hinnoissa. Jättävätkö asiakkaat muutenkin kituvat matkailuyritykset hintojennousun myötä?
Maaseudulta on käytävä työssä, koulussa, harrastuksissa, kaupassa jne. omalla autolla. Maaseudun yrityksiin tullaan asiakkaina omilla tai vuokra-autoilla, koska julkinen liikenne on loppunut jo vuonna miekka ja kilpi.
Polttoaineen alv:n korottaminen tulee rajoittamaan tavallisten kansalaisten autoilua entisestään. Onko maaseudulla enää vetovoimaa?
Osalle jäljelle jääneistä eläkeläisasukeista on luvassa eläkkeen verotuksen nousu. Julkisuudessa korostetaan huoltovarmuutta, puhdasta, kotimaista ruokaa, mutta mikä on käytännössä maataloustuottajien arvostus tätä jargoniaa peilaten. Tämä nykyinen asiantila keskittämispolitiikalla, kaupungistumisella ja etelän rahoittamisella ei ole tässä maailmantilanteessa oikein eikä oikeudenmukaista.
Turun tunnin juna -projekti imaisee maaseudun tiestön kehittämis- ja kunnostamisrahat, joten vaikeaa on asiakkaiden saapua maaseutuyrityksiin rikkomatta autoaan tai vaarantamatta terveyttään todella vaarallisilla, rikkonaisilla teillä.
Maaseudun yrittäjät, joita kutsun mielelläni maaseutuyrittäjiksi, sisällyttäen termiin myös viimeiset maanviljelijät, tarvitsevat mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan, jolla he luovat uskoa ja elinvoimaa kyliin sekä työllistävät muita. Nyt tätä elinvoiman pienintäkin kipinää ollaan sammuttamassa.
Olen itse paluumuuttaja rakkaalle kotiseudulleni Tornioon pienelle Kourilehdon kylälle. Lähdin täältä maailmalle 80-luvun alussa ja palasin kotiin yrittäjäksi 2018.
Takana on vuosikymmenet maailmalla. Olen ylpeä kokemuksistani asuessani vuosia isoissa kaupungeissa kuten Helsingissä ja Pekingissä. Näiden kokemusten ja tuntemusten valossa suosittelen maaseudun elinvoiman ylläpitoa, en kuoliniskuja.
P.S. Tätä kannanottoa kirjoittaessani Kaikkos-Antti ilmoitti käytettävyytensä Suomen Keskusta ry -nimisen kansanliikkeen johtoon. Erittäin miellyttävä uutinen. Siispä lähden Jyväskylään kesäkuussa Anttia kannattamaan ja valitsemaan.
Jaakko Pelimanni
Yrittäjä
Keskustan Tornion Kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/