Mahtavat kävivät kylässä, mitä jäi käteen?

Heinäkuussa Helsinki oli hetken polttopisteessä muutenkin kuin sään puolesta, kun Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit tapasivat Suomessa.

Suurvaltojen kohtaamisiin liittyy aina mahdollisuus käännekohtiin. Toinen republikaanipresidentti, paatunut antikommunisti Richard Nixon päätti punaisen Kiinan ja Amerikan välirikon matkustamalla Pekingiin huolellisen valmistelun jälkeen vuonna 1972. Lentokentällä Nixon ojensi käden Kiinan pääministerille, jota amerikkalaiset aiemmin kieltäytyivät kättelemästä.

Johtamisen psykologian tutkimuksessa puhutaan ”innovaatioluotosta”, luottamuspääomasta jonka turvin johtaja voi tehdä yllättäviäkin liikkeitä. Kannattajat antavat johtajalle siimaa, koska uskovat tämän kumminkin olevan oikealla asialla.

Vertaus Nixoniin ja Kiinaan ei ole perätön, koska Venäjän ja Yhdysvaltojen välit ovat Syyrian, Ukrainan ja vaalisekaantumisen vuoksi pohjamudissa.

Nixon ei kuitenkaan lähentynyt Kiinaa haukkumalla omaa yhteiskuntajärjestystään. Trump sen sijaan tviittasi jo matkalla Helsinkiin, että maiden suhteet ovat historiallisen huonot Yhdysvaltain hölmöyden vuoksi, ja veti tiedotustilaisuudessa maton oman tiedustelupalvelunsa alta.

Ei ihme, että kotona Trumpia odotti poliittinen myrsky. Monet republikaanipoliitikot, jotka eivät halunneet arvostella presidenttiä suoraan nimellä, julkaisivat kovasanaisia tiedotteita Venäjästä.

Suhteiden normalisoitumisen sijaan tapaamisen tulos voikin olla päinvastainen: pahimmillaan järkeväkin yhteydenpito Venäjän suuntaan voi muuttua poliittisesti myrkylliseksi. Jo valmiiksi Venäjä-tutkintaan vedetyn Trumpin innovaatioluotto on miinuksella.

Toki käden ulottamista vastustajille seurataan aina kriittisesti. Gerald Fordia arvosteltiin kotimaassa ETY-kokouksen tuloksista 1975 ja Ronald Reagania moitittiin Mihail Gorbatshovin tapaamisesta Reykjavikissa 1986. Edellinen kuitenkin petasi pohjaa rautaesiripun murtumiselle ja jälkimmäinen ydinsulkusopimuksille.

Voiko heinäkuisesta tapaamisesta seurata jotain järkevää? Amerikkalaismedioiden mukaan maan ulkoasiain- ja puolustushallinnossa on suurta hämmennystä siitä, mitä sovittiin. Saatavilla olevien tietojen perusteella esimerkiksi Ukrainan suvereniteetti ei kuitenkaan ollut ruokalistalla.

Yhdysvaltain ja Venäjän asevoimat ovat nokikkain monella maailmankolkalla, lähimpänä Syyriassa. On vähimmäistaso, että asevoimat keskustelevat keskenään. Tätä pohjusti myös maiden korkeimpien sotilasjohtajien aiempi tapaaminen Helsingissä.

Venäläisen asialehti Kommersantin mukaan Putin olisi ehdottanut neljän aserajoitussopimuksen uusimista. Siitä muu maailma voisi olla kiitollinen.

Suomi ei määritellyt tapaamisen agendaa, mutta tarjosi sille puitteet. Kansalaisyhteiskunta muistutti vapailla mielenilmaisuilla, millaisessa maassa kohdataan.

Presidentti Sauli Niinistö tapasi molemmat johtajat ennen vieraiden kahdenvälisiä keskusteluita. Hänellä oli eittämättä mahdollisuus jakaa pari ajatusta neuvonpidon pohjaksi.

Ihan ajatusleikkinä: mitä jos isäntä olisikin ollut vaikkapa Valko-Venäjän tai Turkin presidentti? Estradi kannatti tarjota, vaikka roolisuorituksista vastasivatkin muut.