Keväistä keikutusta
Kunnollisen vanhan ajan talven jälkeen kevät tuntuu tulevan viivytellen. Lumi- ja räntäsateet, yöpakkaset ja hyytävät pohjoistuulet pitävät luontoa otteessaan, vaikka aurinko on päivä päivältä korkeammalla ja tekee taivaalla yhä pitemmän lenkin.
Pihalle kertyneet lehdet saavat vielä lennellä tuulessa rauhassa ja odottaa haravaa. On mukavampi lämmitellä uunin kyljessä.
Kevät on täynnä muutakin kuin puhkeavia leskenlehtiä, vähitellen ilmaantuvia hiirenkorvia ja runsasta linnunlaulua.
Kaksi edellistä kevättä vietimme milloin tiukemmin, milloin hieman löyhemmin meitä kontrolloineen pandemian keskellä. Tänä keväänä elämän voi katsoa palanneen, kun tapahtumia ja kohtaamisia on taas alettu järjestää.
Edelleen monet meistä elämme kuitenkin varovaisesti suojellaksemme lähipiiriemme ikääntyneitä.
Pandemian yhteydessä on noussut mieleen erilainen suhtautuminen kansalaisten ”käskyttämiseen” eri maissa.
Suomessa maskin käytöstä ja kokoontumisista oli voimassa lähinnä suosituksia. Tiukin toimenpide oli valtalain voimaantulo ja Uudenmaan sulkeminen heti pandemian alussa 2020.
Suvun nuoriso on viime viikkoina liikkunut Italiassa, ja siellä kaukojunissa on voimassa edelleen maskipakko.
Ennen junaan astumista tarkistetaan, että jokaisella on tiiviimpi FFP2-luokan maski. Useissa maissa on ollut ulkonaliikkumiskieltoja, ja Kiinassa on suurkaupunkien laajoja sulkutoimia meneillään.
Suomessa vallitsee hyvin korkea kynnys säädellä yksilön vapautta.
Onko roskaaminen tapa osoittaa elämisen vapautta – vai ylemmyyttä toisiin olevaisiin nähden?
Keväällä meidän kaikkien harmiksi paljastuvat lumen alta talven aikana ympäristöön heitetyt roskat.
Ihmetyttää, miten yhteiskunnallamme on varaa vuodesta toiseen siivota miljoonilla euroilla välinpitämättömien ihmisten jälkiä.
Vuodesta toiseen myös kiukuttaa katsella vappua juhlineiden jätöksiä – he kun lakeillaan ja haalareillaan osoittavat kuuluvansa akateemiseen väkeen.
Ehkä heiltä voisi kerätä leiriytymismaksun kattamaan odotettavissa olevia siivouskuluja?
Oman kylämme luontopolku kulkee valtatien varressa mm. levähdyspaikan ohi. Tienvarsien levähdyspaikoilta on roska-astiat poistettu niiden väärinkäytön takia.
Mutta eihän se estä levähdyspaikan käyttöä kaikenlaisten roskien, roskapussien ja jätteiden loppusijoituspaikkana.
Luonnossa liikkumisen alkaessa pohdimme, kuuluuko meidän kyläläisten siivota roskat polultamme talkoovoimin?
Suomessakin pitäisi säätää roskaamista koskeva rangaistus.
Luonnon ja ympäristön puolesta puhutaan suuria sanoja ja tavoitellaan valtavia saavutuksia, mutta kaikkein pienin teko, elinympäristömme roskaamisen lopettaminen, tuntuu olevan täysin saavuttamattomissa.
Onko roskaaminen tapa osoittaa elämisen vapautta – vai ylemmyyttä toisiin olevaisiin nähden?
Kevät toi myös työmarkkinaristiriidat.
Vaikeinta palkoista ja työehdoista sopiminen tuntuu aina olevan naisvaltaisilla pienipalkkaisilla aloilla.
Pandemian aikana tunnustettiin hoitajien työn valtava arvo, mutta tuossa kohdin ”sana” ei hevin muutu ”lihaksi”.
Muillakin kunta-aloilla on työvoimapulaa, mutta palkankorotuksilla sitä ei haluta paikata.
On huono asia, että kaikki lakkoilevat yhtaikaa. Nyt olisi etusija pitänyt antaa terveydenhuollon työntekijöille.
Haluaisin myös nähdä, että pieniä palkkoja korotettaisiin euroilla eikä prosenteilla. Prosenttikorotukset takaavat palkkaerojen kasvun keväästä toiseen.